torstai 15. lokakuuta 2026

Elsan syysvaatteet

 

Tein viikko sitten Päivi Variksen tekemälle Elsa-nukelle turkin, mutta mietin, että ehkä nyt on kuitenkin liian aikaista ja lämmintä kulkea koko ajan turkissa ja turkishatussa. Tein Elsalle siis jotain hieman tähän vuoden aikaan sopivampaa. Hatut sopivat Elsalle erittäin hyvin! 

Takki ja hattu on askarteluhuopaa. Takki on tehty samalla kaavalla kuin turkki, mutta etukappaleita muokkasin kauluksen osalta. 

Jokainen nukke on mitoiltaan erilainen, joten tämä kaava ei välttämättä istu kaikille nukeille. Minä ompelen nuken vaatteisiin aina olka- ja sivusaumat sekä istutetut hihat. Taskujen läpät on liimattu. Sattumalta nappivarastossani oli juuri oikean sävyiset napit!

Huopahatun muotoilin kuvassa näkyvän, vihreästä Fimo-massasta tehdyn muotin päälle. Kastelin askarteluhuovan kuumalla vedellä, hieroin pintaan myös saippuaa ja muotoilin muotin päälle. Nopeutin kuivumista hiustenkuivaajalla. Kun huopa oli kuivunut, leikkasin reunat. Koristeeksi liimasin kolme pientä höyhentä.

Nahkalaukku on oikeata nahkaa. Sivu- ja pohjakappaleiden reunat on liimattu, koristeena on kapea nahkasuikale nurjapuoli päällepäin. Logo on kynsikoriste.


tiistai 13. lokakuuta 2026

Pianotuoli

 

Viime viikolla oli Kouvolan nukkekotiharrastajien kerhoilta ja aiheena pyörivä tuoli; työtuoli tai pianotuoli. En valitettavasti päässyt kerhoon, mutta tein tuolin kotona. 

Kerhomme jäsen Sari oli mitannut oikean tuolin ja muuttanut mitat 1:12 mittakaavaan sopiviksi. Liisan blogista tutkin työvaiheita.

Materiaaleina käytin istuimeen ja alempaan pyöreään osaan mahonkivaneria. Mahonkivaneri on pehmeämpää ja helpompaa työstää kuin koivuvaneri. Vanerin paksuus on 3 mm. Lisäksi tarvittiin pätkä Bilteman askartelutikkua, sorvattuja puutikkuja, 3 mm ruuvi ja mutteri.

Hankalin osuus oli tehdä kolo ruuville ja mutterille. Käytin poranterien lisäksi askarteluveistä, pientä kourutalttaa, pientä viilaa ja lisäksi pyörtiin hiomapaperista "mytyn" jolla hioin koloa. 

Ruuvin ja mutterin liimasin koloihin pikaliimalla. Lopuksi maalasin tuolin akryylimaalilla. Maalasin useamman kerroksen ja maalin kuivuttua hioin kuluneen näköiseksi. Ihan mahtavaa, että tuolin korkeutta voi säätää!

Tässä tuoli vielä maalaamattomana.





lauantai 10. lokakuuta 2026

Kukkalaukku


 Tein Elsa-nuken asuun sopivan käsilaukun. Laukku on tehty tekonahasta. Koristekukat ovat kynsikoristeita.



torstai 8. lokakuuta 2026

Elsa

 

Tämän Päivi Variksen tekemän nuken olen nimennyt Elsaksi. Nukke muistuttaa hieman Elsa-mummiani - ja kuningatar Elisabetiä. Elsa viettää kesät vihreässä huvilassa vieraana (katso tästä linkistä)  ja matkustaa mielellään ystäviensä Lyydian ja Impin kanssa (katso Liisan blogista tästä linkistä)!

Kukkahatussa ilman päällysvaatteita ei pärjää talvella. Minusta Elsa vaikutti rouvalta, joka kulkee hienossa turkissa (ehkä kuningatar Elisabetin vaikutusta?) Yllättäen en löytänyt omista kangasvarastoista sopivaa kangasta. Lauantaina kävin paikallisessa kangaskaupassa. Löysin palalaatikosta ruskeaa tekoturkista, mutta pala maksoi 17 euroa ja siitä olisi tullut vähintäänkin 200 nukkekodin nuken takkia. En ostanut.

Kangaskaupan jälkeen kävin kirpputorilla. Löysin kaksi sopivaa vaihtoehtoa, lasten fleecepuserot sekä vaalean beigen että violetin värisenä. Toinen puseroista oli 50 % alennuksessa ja puserot maksoivat yhteensä 2,30 €. Hyvä ostos!

Takki on ommeltu käsin. En huolitellut reunoja liimaamalla enkä ompelemalla. Kangas kestää hyvin purkautumatta. Turkishattu oli helppo ommella. Leikkasin noin 2,5 cm leveän kaitaleen, ompelin lyhyeltä sivulta yhteen. Toiselle pitkälle sivulle ompelin etupistoin kaksinkertaisella langalla ompeleen, jonka avulla kiristin reunan umpeen. Hattua voi muotoilla sopivan malliseksi sormin. 

 

tiistai 6. lokakuuta 2026

Keittiösaareke

 

Keltaisessa huvilassa on vähän tilaa keittiölle. Tein mahdollisimman pienen ja kompaktin saarekkeen, leveyttä tällä on 15 cm, syvyyttä 4,5 cm. Etureunan korkeus on 7,5 cm ja takaseinän korkeus 10 cm. Saareke on tehty 2 mm konepahvista. Allas ja hana on ostettu.

Aloitin rakentamisen leikkaamalla pahvista takaseinän ja hahmottelemalla kokonaisuuden piirtämällä.

Hyllytasona on Bilteman askartelutikku. Sokkeli on 7 mm leveää askartelurimaa.


Myös hella ja uuni on tehty konepahvista. Laatikot eivät aukea.


Maalasin saarekkeen vihreällä kalkkimaalilla. Testasin laatikoiden reunaan koristelistoja, mutta en pitänyt lopputuloksesta. 


Tein listasta kuitenkin laatikoiden ja kaapin vetimet. Välitilan päällystin tapetilla, jossa on samaa kalkkimaalin sävyistä vihreää. Näissä kuvissa alemmassa kuvassa väri vastaa todellisuutta, ylempi kuva on hieman liian sininen.

Hellasta en sitten ottanutkaan välivaihekuvia. Hellan levyt tein 1 mm pahvista, maalasin mustaksi ja tein lyijytäytekynällä sisäkkäisiä ympyröitä levyn pintaan, keskellä on pieni punainen piste. Levyjen reunassa on ohut suikale alumiiniteippiä. Uuninluukun ja hellan etureunan päällystin valkoisella paperilla. Uuninluukussa on lasina pleksilevy. Levyjen nupit tein Fimo-askartelumassasta. 

Nyt voidaan keltaisessa huvilassa siirtyä sisälle kokkaamaan! Ei tarvitse koko vuotta grillata pihalla 😂




lauantai 3. lokakuuta 2026

Raidallinen pipo

 

Päivi Variksen tekemälle iloiselle papille neuloin raidallisen pipon ruskan väreissä talvea varten.

Lanka on ohutta mohairlankaa. Langan tiheys (10 mm x 10 mm) on kuusi silmukkaa ja seitsemän kerrosta. Neuloin pipon ohuilla sukkapuikoilla suljettuna neuleena. Aluksi neuloin 32 silmukalla kolme kerrosta resoria, jokaisella puikolla oli siis kahdeksan silmukkaa. Kolmen kerroksen raitoja neuloin viidellä eri värillä. Jokaisen vihreän raidan ensimmäisellä kerroksella kavensin joka puikolta yhden silmukan, kunnes puikolla oli jäljellä kolme silmukkaa. Kaulahuiviosuus tarvitsi lisää pituutta, joten neuloin vielä kolme raitakertaa (vihreä, punainen, oranssi, ruskea, keltainen) ilman kavennuksia. Kun pituutta oli tarpeeksi, kavensin jälleen vihreän raidan ensimmäisellä kerroksella silmukan jokaisen puikon alussa (2 silmukkaa/puikko) ja neuloin kaikki raitavärit. Vihreän raidan ensimmäisen kerroksen neuloin normaalisti, toisella kerroksella neuloin kaksi silmukkaa yhteen (jäljellä 1 silmukka/puikko) ja päättelin loput silmukat. Langan päät solmin hevosenhäntäsolmulla pipon tupsuksi. 

 

torstai 1. lokakuuta 2026

Mokkanahkatakki


 Albertin takin tein keinonahkasta. Kankaassa on mokkanahkaa muistuttava pinta. Olka- ja sivusaumat sekä hihat ompelin. Kauluksen, kalvosimet, alareunan kaitaleen ja taskujen läpät liimasin. Vetoketju on ääriviivatarraa.

Albertin on tehnyt Minna Toivari. Antiikkikaupassa leppoisasti keskustelevat nuket on tehnyt Päivi Varis. Keskustelua on käyty jo yli kymmenen vuotta 😂 Muuttelen talojen sisustuksia ja nukkien paikkoja harvoin. 

tiistai 29. syyskuuta 2026

Albert

 

Nuket tarvitsevat nyt syys- ja talvivaatteita. Minna Toivarin tekemä Albert näyttää hieman äreältä, mutta on ihan mukava tyyppi 😊

Albertilla on maalatut kengät, joten kenkiä ei nyt tarvinnut tehdä. Housut ompelin ohuesta puuvillakankaasta. Vyötärökaitaleeseen hyödynsin kankaan hulpioreunaa. Kauluspaitaan löysin varastoistani sopivaa pieniruudullista kangasta - ostan sopivia kankaita ja paloja aina kun sellaisia kohdalle osuu. Kauluksen ja kalvosimet käsittelin rispaantumisenestoaineella ja kiinnitin ne liimaamalla. 


lauantai 26. syyskuuta 2026

Tilkkupeitto

 

Ystäväni Liisa on tehnyt nukkekotiin aivan ihanat tilkkupeitot kuusikulmion muotoisista tilkuista! Liisan tilkkupeitot pääset näkemään tästä linkistä. 

Minä olen tehnyt vain yhden tilkkupeiton neliönmallisista tilkuista. Tilkkupeitto on vihreän huvilan makuuhuoneen sängyssä.

Tilkkutöiden tekeminen minikoossa on hauskaa. Tekniikoita on useampi. Tämän peiton tein paperimallineiden avulla. Ensin leikkasin paperista 15 x 15 mm neliöitä. Kankaista leikkasin hieman isompia neliöitä. Harsin kankaat paperineliöihin, sommittelin mallin ja ompelin tilkut reunoista käsin. Kun kaikki tilkut oli ommeltu purin harsinlangat ja poistin paperimallineet. Peitossa on ohut puuvillavuori ja välissä ohuinta levyvanua. Peiton reunoissa on rautalankaa, jotta peiton saa aseteltua sängyn päälle kauniisti. 




torstai 24. syyskuuta 2026

Laukkukaupassa

 

Tältä näyttää laukkukaupan hylly tällä hetkellä. Vielä pitää tehdä ainakin kahdeksan laukkua, jotta hylly on täynnä. Viimeisimmäksi valmistui toiseksi ylimmällä rivillä keskimmäisen hyllyn oikeanpuoleinen laukku. Ruskeasta nahasta tehdyssä laukussa on lyhyet hihnat ja koristeena neliönmallisia kynsikoristeita. Alemmalla hyllyllä olevan sinisen lompakon olen joskus ostanut nukkekotimarkkinoilta.


tiistai 22. syyskuuta 2026

Syksyinen kukka-asetelma


 Oranssi on syksyn väri! Tässä kukka-asetelmassa on oranssilla maalilla maalattuja pellavia ja kuivakukkia, jotka olivat hyvin vaaleita alkuperäiseltä väriltään. Kukkien lisäksi kimpussa on muutama kuivattu heinä. Kukkaruukun tein pahvista ja kartongista. Ruukun päällystin paperinarulla.

lauantai 19. syyskuuta 2026

Ruohonleikkuri

 


Torstaina meillä oli Kouvolan nukkekotiharrastajien kerhoillan aiheena ruohonleikkurit. Muut tekivät bensakäyttöisiä ruohonleikkureita, minä tein vanhan ja hieman ruostuneen kelaruohonleikkurin. 

Luulin, että kelaleikkuri on helppo rakentaa. Tehdään terä, kiinnitetään pyörät, taivutetaan aisat ja liimataan kiinni. Ja näinhän se rakentuikin, mutta vaikeaa oli!

Terän tein pahvista ja paperista ja cocktail-tikusta. Leikkasin pahvista kolme pyörylää, joiden halkaisija oli 12 mm. Tein reunoihin viisi viiltoa teriä varten. Keskelle porasin reiän akselia (cocktail-tikkua) varten. Paksuhkosta paperista leikkasin noin 3 mm levyisiä soiroja, jotka kiinnitin pyörylöiden viiltoihin teräksi. Ensimmäinen versio ei onnistunut. Kelasta tuli liian pitkä ja käyttämäni pahvi oli liian ohutta.

Toinen versio oli parempi. Olisin halunnut kiinnittää kelan pyörien etureunaan, mutta se ei onnistunut. Pyörät ovat peräisin kirpputorilta ostamastani pikkuautosta. Pyörissä on valmiiksi keskellä reikä, joten liimasin kelan akselin reikiin. 

Aisat taivutin alumiinilangasta, jota on helppo muotoilla, mutta josta on hankala saada taivutettua suoraa. Jokainen kosketus vääntää lankaa mutkalle. Kiinnitin aisat teippisuikaleilla kahdesta kohdasta. Kädensijoihin liimasin suikaleet mustaa sähköteippiä. Aisat liimasin pyörien ja kelan väliin.

Onneksi tein tätä kerhossa. Kotona olisin jo luovuttanut, mutta kerhokavereiden kannustamana sain kuin sainkin ruohonleikkurin valmiiksi. Ja hassu juttu, muutaman päivän jälkeen ruohonleikkuri alkaa näyttää silmissäni jo ihan kelvolliselta, vaikka kerhoiltana en ollut lopputulokseen kovin tyytyväinen. Mielessäni oli nimittäin hieman monimutkaisempi versio.

Tällä viikolla ajoin nurmikon omassa puutarhassani. Vihreän huvilan herrakin pääsee vielä nurmikon leikkuuseen! Nuken on tehnyt Päivi Varis.

Syyskuussa pienessä nukkekotimaailmassa on avoimet ovet vielä tänä ja ensi viikonloppuna. Tervetuloa Kuusankosken Taideruukille la-su klo 12-16!






torstai 17. syyskuuta 2026

Lyhtykoisoja

 


Lyhtykoisot ovat minusta hauskoja! Nukkekotimaailmaan tein lyhtykoisot pellavan siemenkodista, sylkyistä. Leikkasin sylkyt irti varsista, poistin lehdet. Tein sylkkyyn pienen reiän, johon liimasin ohutta paperipäälysteistä rautalankaa. Liimasin varteen useamman lyhtykoison. Maljakossa on lyhtykoisojen lisäksi kuivattu vaalea heinä (omalta pihalta) sekä kukkakaupan kukkakimpusta talteen otettu värjätty heinä. Maljakko on ostettu Suomen minimaailmasta.


tiistai 15. syyskuuta 2026

Syksyisiä ovikransseja

 


Näiden syksyisten ovikranssien runko on ruskeaa paperinarua. Parhaiten runko näkyy vasemmanpuoleisesta kranssista. Koristeeksi liimasin siihen kuivakukkia, jotka maalasin akryylimaaleilla. Keskimmäiseen kranssiin liimasin vaaleaa jäkälää, jota myydään joulun alla askartelumateriaalina. Vaahteranlehdet leikkasin kuvioleikkurilla oikeista lehdistä. Olen joskus ottanut talteen kukkakaupan kukkakimpussa olleita lehtiä, ne on maalattu ja käsitelty kestäviksi. Koristeena on lisäksi puuhelmiä ja satiininauharusetti. Oikeanpuoleisen kranssin ympärille kiersin satiininauhaa ja liimasin sävyyn sopivia siemenhelmiä nauhojen väleihin. 

lauantai 12. syyskuuta 2026

Vaaleanpunaisia orkideoja

 

Miniatyyrikukkien tekeminen on minusta erityisen hauskaa! Blogissa onkin jo 33 postausta tunnisteella kukat. Tässä yksi lisää!

Nämä vaaleanpunaiset orkideat olen tehnyt jo aikoja sitten kerhotapaamisessa. Kukissa on kahta erisävyistä silkkipaperia, lehdet on tehty maalarinteipistä ja rautalangasta. Tukikeppi on pätkä cocktail-tikkua. Ruukut tein ohuesta aaltopahvista. Keltaiset orkideat olen esitellyt blogissa jo aiemmin. 

Vaaleanpunaiset orkideat löysivät paikkansa jugendtalon makuuhuoneen ikkunalaudalta. 



torstai 10. syyskuuta 2026

Pieni ryijy ja gobeliini

 

Käsityöliikkeen seinällä on pieni kapea ryijy sekä gobeliini. Ryijy on saanut vaikutteita Tea Rahkamaan Kutojan silmänilo -ryijystä. Ryijyn olen tehnyt aivan samoin kuin oikeatkin ryijyt tehdään. Ryijynukassa on kolme lankaa, lankana käytin kirjontalankaa yksisäikeisenä. Pohja on ohutta verkkomaista kangasta. Nukat on solmittu ryijysolmulla.

Gobeliini on Janet Grangerin kirjontapaketti, jossa oli mukana ruutupiirros, pohjakangas ja langat. Gobeliini on kirjailtu kanavapistoin. 

Käsityöliikkeen valaisin on tehty lääkepurkin korkista. Reunaan liimasin hopeista ääriviivatarraa. Valaisimen kattokupu on nauhastoppari. 

tiistai 8. syyskuuta 2026

Käsityöliikkeen myyjätär

 

Jugendtalon alakerrassa sijaitsee käsityöliike. Tässä käsityöliikkeen myyjätär. Posliininukke on ostettu Suomen minimaailmasta. Hameen ja villapaidan olen neulonut kirjontalangan yhdellä säikeellä. Hameen neuloin pyöröneuleena, paita on neulottu tasoneuleena.

lauantai 5. syyskuuta 2026

Tarjoiluvaunu


 Pienessä nukkekotimaailmassa on vielä täysi kesä! Grillin apupöydäksi rakensin tarjoiluvaunun, joka sopii pergolan kalustukseen. Laatikot avautuvat kumpaankin suuntaan - erittäin käytännöllinen ratkaisu, vai mitä?

Kuvittelin tekeväni vaunun kerhoillassa, jonka aiheena oli kesäkeittiö. Siis pallogrillin lisäksi. No, en ehtinyt 😀 Vaunun rakentamiseen meni vähintään viisi tuntia. 

Aloitin sahaamalla 5 x 5 mm mäntyrimasta vaunun jalat. Jiirilaatikon avulla sahaukset on helppo tehdä.


Sitten sahasin muut vaunun osat 2,5 mm koivuvanerista. Renkaat on peräisin samasta autosta, jonka eturenkaat käytin grillin teossa.


Pintakäsittelin osat ennen liimaamista vesiohenteisella, kirsikansävyisellä petsillä.


Tein vaunuun alahyllyn askartelutikuista.



Laatikot tein askartelutikuista ja ohuesta koivuvanerista. Vetimet on tehty pienistä haaraniiteistä. Porasin haaraniiteille sormiporalla pienen reiän laatikon etukappaleeseen. Liimasin osat ja käsittelin petsillä.

Vaunun päälle sain esille kesällä markkinoilta ostamani Mirja Leppäsen tekemän juoma-astian ja Anitta Miikkulaisen valmistaman makkaralautasen.


Pienessä nukkekotimaailmassa kesä ja grillikausi jatkuu vielä syyskuun! Avoimet ovet ovat 12.-27.9. lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16. Lokakuussa aloitan valmistelemaan talvea ja joulua.



torstai 3. syyskuuta 2026

Perunakappa

 


Jos on laatikollinen perunoita, pitää olla myös perunakappa ja peltinen litranmitta! Perunakapan tein Maria Malmströmin "Nukkekoti Väinölän tapaan" -kirjan ohjeella. Materiaalina on leveä askartelutikku. Salvosnurkat on maalattu. Litranmitta on paperia. 

tiistai 1. syyskuuta 2026

Perunoita


 Laatikollinen multaisia perunoita - ehkä Annabelle -lajiketta?

Perunat tein taikataikinasta. Taikataikinaan tulee vehnäjauhoja, paljon suolaa, hieman vettä ja vähän ruokaöljyä. Pyörittelin taikinasta aika monta pientä perunaa:


Taikataikinaleipomukset kuivatetaan uunissa 125 asteessa. Taikataikinan väri on kuivuttuaan vaalea. Värjäsin perunat pastelliliidulla, jolloin ei tarvitse käyttää vettä. Vesi pehmentäisi taikataikinan. Sekoitin ruskeaa, kellertävää ja hieman sinistä liitua:


Värjäsin perunat kannellisessa muovirasiassa heiluttelemalla rasiaa. Olipa helppoa!


Lopuksi ripottelin perunoiden päälle nukkekotimaailman multaa eli kuivattuja kahvinporoja.