Vietimme Kouvolan nukkekotiharrastajien leiriviikonloppua viime viikonloppuna yhden kerholaisen mökillä. Leiri on kahtena aiempana vuonna pidetty jo kesäkuussa. Tänä vuonna aiheena oli sirkusvankkurit. Mietin kovasti teemaa, mutta tällä kertaa en omista vähäisistä ideoista syttynyt niin paljon, että olisin lähtenyt toteuttamaan vankkureita. Ehkä syynä oli myös, että olen jo pidempään halunnut rakentaa retrotyyppisen asuntovaunun, jota päätin sitten ryhtyä viikonloppuna toteuttamaan sitä.
Kun on pakattava kaikki tarvikkeet mukaan eikä rakentamisen aikana ole käytettävissä koko materiaalivarastoa, pitää rakennusprojekti suunnitella hyvin etukäteen. Minä aloitin suunnittelun käymällä Käyrälammella jätskillä! Käyrälammella on kesän ajan ollut kahvilavaunu Paahtis, jonka yrittäjältä pyysin lupaa kuvata vaunun. Yrittäjältä sain myös vaunun mittoja, aivan mahtavaa! Mukava kahvipaikka myös!
Olen usein rakentaessa niin innoissani, että välivaihekuvat jää ottamatta. Usein työpöytäni on myös sellaisessa kaaoksessa, että kuvien ottaminen on vaikeaa. Tässä päivityksessä välivaihekuvia on nyt useampi.
Kahvilavaunu Paahtiksesta ottamieni valokuvien perusteella piirsin kaavat (aika monet, ennen kuin olin tyytyväinen). Oikean vaunun pituus on 3,5 metriä ja leveys 2,2 metriä. Mittakaavassa 1:12 pituus on 29,2 cm ja leveys 18.3 cm. Vaunun sivuseinien rakenteena on 3 mm konepahvi.
Vaunun rakentamisessa piti ratkaista kaksi isoa ongelmaa: kuinka saan toteutettua pohjan ja katon kaarevan muodon ja miten saan vaunun pinnan näyttämään metalliselta ja ruiskumaalatulta, käyttämättä spray-maalia. Minulla oli näihin ideat, joita testasin koepaloilla ennen leirille lähtöä.
Vaunun pintamateriaali on kontaktimuovia, ostin Etolasta kahta eri sävyä. Oikea vaunu on koottu levyistä, jotka on niitattu yhteen. Pienoismallissa niitit on metallipäisiä nuppineuloja. Porasin nuppineuloille reiät sormiporalla pahviin kiinnitetyn kontaktimuovisuikaleen reunaan. Seuraavan kontaktimuovikaitaleen reunan liimasin nuppineulojen päälle, jotta näyttäisi siltä, että niitit on maalattu. Pitkulaiseen ikkunaan liimasin ohuen pleksin ikkunalasiksi pahvin päälle. Neliönmallisen ikkunan reunoihin liimasin ohuen pleksisuikaleen. Neliönmalliseen ikkunaan tulee erillinen avautuva luukku myöhemmin.
Alemmassa kuvassa seinä on valmis. Räystäslistat tein kontaktimuovilla päällystetystä paperista. Nauhavarastoistani löytyi täydellinen kukkanauha verhoiksi! Verho on vain liimattu ikkunoiden yläreunaan. Toisen puolen seinästä päällystin vaaleammalla kontaktimuovilla ilman saumoja.
Pohja pitää saada kaartumaan, joten materiaaliksi valitsin 1 mm konepahvin. Kaarrokekohtiin leikkasin askarteluveitsellä ohuita viiloja 5 mm välein.
Renkaat on Lego-autosta, jonka ostin joskus kirpputorilta. Akselina on paperinen mehupilli, jonka sisälle laitoin pyöreän puuriman vahvistukseksi. Akseli on kiinnitetty pyöriin maalarinteipillä, jonka maalaan mustaksi.
Tein pyörien kiinnityksestä testiversion ennen kuin leikkasin pyörille aukot varsinaiseen pohjakappaleeseen.
Pohjan päällystin toiselta puolelta kontaktimuovilla, myös reunat. Tässä kuvassa näkyvissä on pohjan sisäpuoli.
Toinen seinä on vain kehikko, joka on leikattu 3 mm konepahvista ja päällystetty molemmin puolin kontaktimuovilla. Lattia on valmista kaakelipaperia. Pohjan liimaaminen seiniin on projektin hankalin osuus. Pahvi pitää saada kaartumaan ja kiinnittymään kunnolla seiniin. Hankalan muodon takia liimaamiseen ei voi käyttää puristimia, joten paras liimapuristin olin minä itse 😂













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti