torstai 10. heinäkuuta 2025

Keittiön tuolit

 



Jugendtalon keittiön tuolit on Nukkekoti Väinölän rakennussarjoja. Mietin pitkään minkä värisiksi ne maalaisin. Valitsin sävyn kaakelipaperista ja nyt tuolit ovat keltaoranssit. Idea pöytään on Susanna Tunturi-Anttilan kirjasta Nukketalosta nukkekodiksi - sisusta itse tehdyillä pikkutavaroilla. Pöytälevynä on pahvi, joka on päällystetty kahvitikuilla. Jalkoina on sorvatut puutikut. Pöytä on käsitelty kirsikansävyisellä Osmo-vahalla. Lasilevy on pleksiä. Kukkamaljakko on pronssimaalilla maalattua paperia, reunoissa on ääriviivatarra. Kukat on tehty paperista ja rautalangasta. Heinä on oikeasta kukkakimpusta!




tiistai 8. heinäkuuta 2025

Jugendtalon keittiö


Olen jo vuosia sitten ostanut nukkekotiprojekteja varten hellan ja jääkaapin. Nyt ne piti saada käyttöön. Hella on hieno, siinä on paristolla toimivat valot ja myös äänet! Keittiökaapiston runko on tehty pahvista, ovien listat on kapeaa rimaa. Tasot on vaneria ja ne on käsitelty kirsikansävyisellä Osmo-vahalla. Allas on tehty askartelumassasta. Hyllyt on Bilteman askartelutikkuja ja liesituulettimen reunassa on valmis koristelista. Tein myös aterintelineen ja muutaman yrttipurkin yrtteineen. Keittiön lattia on korkkimattoa ja kaakelit paperia.

 

lauantai 5. heinäkuuta 2025

Lipasto


Portaikon alla olevaa lipastoa on vaikea huomata. Lipasto on oikeastaan tehty pöytävalaisinta varten. Lipasto on tehty vanerista ja sorvatuista puutikuista. Laatikot eivät aukea. Vetimet on pieniä paperiliittimiä. Pintakäsittelynä on pähkinänsävyinen Osmo-vaha. 

perjantai 4. heinäkuuta 2025

Puuhella

Pienessä tilassa pitää olla näppärän kokoinen hella! Tämän esikuva on Högforsin Siro-merkkinen puuhella. Hella on tehty pahvista, hana on valmishana. Nupit on pieniä helmiä. Kahvinpaahtimen olen ostanut miniatyyrimarkkinoilta. Paahtimen on tehnyt taitava Mirka Salonen. 

tiistai 1. heinäkuuta 2025

Porin Matti

Vihreän huvilan yläkerrassa tilaa on vähän, joten tulisijaksi rakensin Porin Matin. Oikeassa elämässä Porin Matteja on useita eri kokoja, tämän esikuva on pienin malli. Rakennusmateriaalina on pahvi. 


Puunkantokori on punottu paperisuikaleista, kantokahva on paperinarua. Klapit on halkaistu syreenin ja viinimarjapensaan oksista. 


 

lauantai 28. kesäkuuta 2025

Tervetuloa työhuoneelle!

 

Nyt on nukkekodit siivottu ja järjestelty ja sähköjen toimivuus tarkistettu! Olen saanut työhuoneelleni myös Kouvolan nukkekotiharrastajien miniatyyrimaailmoja. Omien nukkekotieni lisäksi nähtävillä on Kymin Nikkarien talo (kerhomme on osa Kymin Nikkareita ja kerhoiltamme järjestetään Tallinmontussa), Ruusan ja Ruupertin häät, kaksi ihanaa kasvihuonetta, kukkakauppa ja sisustuskauppa.

Työhuoneeni sijaistee Kuusankosken Taideruukissa, Kyminväylä 2 D, 2. kerros. Työhuoneellani on avoimet ovet lauantaisin ja sunnuntaisin 28.6.-3.8. Taideruukin avoinnaoloaikojen mukaisesti klo 12-16.  Tervetuloa tutustumaan nukkekotiharrastukseen!  

keskiviikko 25. kesäkuuta 2025

Leikkimökki valmiina leikkeihin!

Joskus ideat pitää toteuttaa heti. Leikkimökissä on nyt huonekaluja:

Pöytä ja tuolit on tehty ohuesta vanerista ja erilaisista rimoista ja askartelutikuista. Kärpässienijakkaraan on käytetty kaksi puunappia ja sorvatun pylvään osa. 


Hylly on tehty Bilteman askartelutikuista. Leikkikaluja olen tehnyt jo aiemmin. Parvella on kaksi piipunrassista tehtyä nallea. Palikkalaatikko on Nukkekoti Väinölän rakennussarja. Hyllyssä on täysi sarja Harry Potter -kirjoja ja pojalla luettavana Asterix-sarjakuvakirja. Ne olen ostanut vuosia sitten miniatyyrimarkkinoilta. 

Nuket on tehnyt Minna Toivari. 


 

sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

Leikkimökki

Viikko sitten meillä oli kerhon leiriviikonloppu. Aika moni rakensi siirtolapuutarhamökkiä, mutta myös kukkahyllyjä, keinuja ja aurinkotuoleja rakentui. Minä rakensin keltaisen huvilan pihalle leikkimökkiä. Leirillä mökki valmistui harjakorkeuteen, ja nyt se on valmis!


Leikkimökki on kooltaan 21 x 15,5 cm, korkeus on 24 cm. Mökki on rakennettu pahvista. Verhoilu on samaa bambuverhorimaa kuin keltaisessa huvilassa. Kattotiiliä olin tehnyt aikaisemmin niin runsaasti, että niitä riitti mökkiinkin. Ikkunat on ohutta pleksiä ja erilaisia rimoja. 


Lattia ja sisäkatto on kahvitikkuja, puolipaneeli on aaltopahvia. Löysin joskus kirppikseltä aaltopahvipakkauksen, jossa oli useita eri värejä. Tapetti on valmista nukkekotitapettia.


Tikkaat on tehty kahvitikuista ja putkihelmistä. Parven kaide on tehty hiusharjan piikeistä, joita olen saanut pussillisen. Mökki on pieni, joten huonekaluja ei mahdu kovin montaa. Parvella on nyt patja ja tyynyjä ja mökin nurkassa istuintyynyjä. Ehkä pieni pöytä ja muutama tuoli mahtuisi? 





perjantai 20. kesäkuuta 2025

Valmiina kesäjuhliin!

 


Nukkeja en osaa tehdä. Tämän ihanan Emma-nuken on tehnyt Minna Toivari. Nuken neulotun mekon olen ostanut Lahden miniatyyrimarkkinoilta, jossa monet taitavat harrastajat myyvät tekemiään miniatyyrejä. Eikö olekin ihana?

Idea mansikkaruukkuun on Hanna Merosen Nukkien mökkikirjasta. Ruukku on lyijykynän "mikäonoikeatermi? - no, se lyijykynän päässä oleva metalliosa, jossa on pyyhekumi. 😂

Kenkien tekeminen on vaikeaa. Opettelen helpoilla malleilla. Kenkien pohjana on pahvia, maalattu vihreäksi. Nauhat on silkkinauhaa. Periaatteessa kengät on vaihdettavissa, mutta luulen, että en enää saa uudelleen solmittua nauhoja rusetille. 

torstai 19. kesäkuuta 2025

Antiikkikauppiaan verhot


Antiikkikauppiaan asuinkerroksessa on kolme avautuvaa ikkunaa. Kaikissa ikkunoissa on samanlaiset verhot. Minulla on joskus ollut tästä kankaasta verhot oikeassakin elämässä. Kappa on pahvia, joka on verhoiltu verhokankaalla, laskokset verhoihin on tehty ompelemalla laskokset ensin harsinpistoin, sitten verhot on silitetty ja harsinlangat on poistettu. Verhonpidikkeinä on metallihelmet.

 

tiistai 17. kesäkuuta 2025

Saintpauliat

 


Antiikkikauppiaan ikkunalla kukkii saintpauliat. Ruukut on valmisruukkuja, jotka olen maalannut valkoiseksi ja lakannut. Lehdet on maalarinteippiä ja rautalankaa, kukat paperia ja kukkien keltaiset keskustat kukka-askareluissa käytettyjä heteitä.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Museon puistossa

Vuosi sitten keväällä kerhoaiheena oli vauvanvaunut. Ohjeen tähän oli yksi kerholaisista löytänyt Youtubesta. Malli oli vaativa. Vaunun pohja on vaneria, johon porattiin reiät loimia varten. Punomiseen käytin paperinarua. Kerhokaveri oli 3D-tulostanut pyörät. Pyöränaisoina on puurimat. Kuomu oli hankala. Siinä on rautalangasta muotoiltu kehikko, joka on päällystetty kankaalla. Kuomun ja korin reunaan kiinnitin koristenauhan. Peitto on kirpputorilta ostetun nenäliinan kulma. 

Vaunut eivät sopineet mihinkään projekteistani. Muistin, että olin tehnyt aiemmin tyyliin sopivan nuken. Nukke on valmisnukke, jolle olen tehnyt uuden kampauksen. Puku on tehty vanhan kesäpuseron kankaasta. Hattu on tehty olkihattunauhasta, koristeena silkkinauhaa ja silkkinauhakukkia. Päivänvarjo on tehty coctailsateenvarjosta; alkuperäinen paperi on irrotettu ja tilalle on liimattu kangasta. Kädensijaan on liimattu puuhelmi ja silkkinauharusetti.

Yhdistin nuken ja vaunut tekemällä näille alustan ja taustan. Alustan tie on päällystetty hienolla hiekalla ja nurmikko on pienoisrautateissä maisemoinnissa käytettyä ruohoaineista. Penkki on Nukkekoti Väinölän rakennussarja. Taustaksi tulostin kuvan Albert Edelfeltin teoksesta Pariisin Cluny-museon puutarhasta (1878). Teos kuuluu Kansallisgallerian Ateneumin taidemuseon kokoelmaan ja löytyy Finnasta.   

Alustan leveys on 27,5 cm ja syvyys 15,5 cm. Korkeus on 22 cm.


 

lauantai 14. kesäkuuta 2025

Kukkaruukkuja nauhatekniikalla

 


Viime vuonna kerhossa kokeilimme tehdä kukkaruukkuja paperinauhatekniikalla. 5 mm levyistä paperinauhaa kieputetaan rullaksi ja muotoillaan ruukuksi. Hauskaa ja nopeaa!

torstai 12. kesäkuuta 2025

Amppelimansikoita ja pelaragoni

 

Vihreän huvilan kuistilla on tuolin päällä amppelimansikoita ja ruukussa pelargoni-asetelma. Tuoli on tehty balsasta ja sorvatuista puutikuista. Mansikan lehdet on tehty rautalangasta ja maalarinteipistä, kukat paperista. Mansikat ja raakileet on tehty Fimo-massasta. Mansikkaruukku on paperia, joka on päällystetty paperinarulla. 

Saviruukku on valmis ruukku, jonka olen maalannut kevyesti valkoisella maalilla. Pelargonian kukat on silkkipaperia, lehdet rautalankaa ja maalarinteippiä. Valkoinen pienikukkainen kasvi on tehty Bonnie Lavish materiaalipaketista. Lisäksi ruukussa on pätkä valmista lehtinauhaa.

tiistai 10. kesäkuuta 2025

Lettukestit

 


Vihreän huvilan pihalla valmistaudutaan lettukesteille. Tuolit ja pöydän olen tehnyt itse. Tuolien ohje löytyi jostakin nukkekotiblogista, valitettavasti en laittanut muistiin blogin nimeä. Tuolien istuin on vaneria. Punomiseen on käytetty paperipäällysteistä rautalankaa ja paperinarua. Päivänvarjossa on puinen tukirakenne. Lettuannokset olen ostanut miniatyyrimarkkinoilta, ne on tehnyt Mirja Leppänen (Happy Little Muffin). Kermavaahto on pikasilotetta, jota pursotin valmiiseen nukkekodin lasiastiaan. Juomat ja aterimet on ostettu Suomen minimaailmasta.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Kesävaatteita

 

Torstaina meillä oli nukkekotikerhossa aiheena yöpuku. Minun nukeistani moni tarvitsee vielä päivävaatteita, joten tein suloiselle poikanukelle paidan ja farkkushortsit ja äitinukelle kesämekkoon sopivat kengät. Kenkien materiaalina on ohut nahka ja silkkinauha. Kesämekon olen tehnyt jo aiemmin. Nuket on Minna Toivarin tekemät.




keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

Lumihiutaleet

 


Vihreän huvilan kuistilla kukkii amppeleissa valkoiset ja ikkunalaatikoissa vaaleanpunaiset lumihiutaleet. Korit punoin ruskeasta paperinarusta. Kullanvärisen ketjun maalasin pronssimaalilla. Lehdet on valmista lehtinauhaa, kukat on leikattu kuvioleikkurilla.



tiistai 3. kesäkuuta 2025

Piippuköynnös ja kärhö

 


Viherhuoneen ja talon kulmauksessa kasvaa piippuköynnös. Se on tehty rautalangasta ja maalarinteipistä. Piippuköynnöksessä on noin 150 yksittäistä lehteä, jotka on kiinnitetty paksun rautalangan ympärille muotoiltuun silkkimassaan.

Kuistin pylvästä kiertää kärhö. Se on tehty valmiista lehtinauhasta. Kukat on leikattu kuvioleikkurilla ohuesta paperista.

maanantai 2. kesäkuuta 2025

Kuunliljoja ja ritarinkannuksia


Vihreän huvilan edustalla kukkapenkeissä kasvaa ritarinkannuksia ja kuunliljoja.
Ritarinkannukset on tehty rautalangasta, silkkipaperista ja muovikukan osista. Kuunliljojen kukat on leikattu kuvioleikkurilla ohuesta paperista, lehdet on tehty rautalangasta ja maalarinteipistä. Lehdet on maalattu akryyliväreillä. Istutukseen käytin silkkimassaa, mutta se ei ollut paras ratkaisu, sillä silkkimassa kutistuu kuivuessaan. Penkin reunus on ohutta aaltopahvia maalattuna. 





 

sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Vihreän huvilan asukkaat


Vihreän huvilan iloisen pariskunnan ja vieraan on tehnyt Päivi Varis. Herran vaatetus on myös Päivin tekemä, rouvien vaatteet on minun tekemiäni. Puutarhaessu on ollut kerhoaiheena. 
 

lauantai 31. toukokuuta 2025

Jugendverhot

Viime vuonna nukkekotikerhossamme oli yhtenä teemana kirjonta huopakankaalle. Minä tein jugendtalon yläkerran aulan ikkunaan jugendtyyliset verhot. Kirjoin vihreälle askarteluhuovalle muliinilangalla kuvioita varsi- ja linnunsilmäpistoin. Mallin suunnittelin itse. Verholista on koristelistaa, jonka pintakäsittelin kirsikansävyisellä Osmo-vahalla.