Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkakauppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkakauppa. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. heinäkuuta 2026

Kukkakaupan myyjätär


 Jugendtalon kukkakaupan myyjätär on valmisnukke, jolle olen tehnyt uudet vaatteet ja parannellut hieman kampausta. 

Mekon ompelin kirpputorilta löytämästäni lasten mekosta. Silitin kankaan nurjalle puolelle tukikankaan. Hihansuiden ja mekon etureunan koristenauha on silkkinauhaa, jonka rypytin ennen kiinniompelemista. Kaulakoru, korvakorut ja rannekoru on tehty pienen pienistä helmistä.

tiistai 30. kesäkuuta 2026

Hortensioita


 Nämä kauniit hortensiat löytyvät jugendtalon kukkakaupasta. Hortensiat olen tehnyt Susanna Tunturi-Anttilan Nukketalosta nukkekodiksi -kirjan ohjeella. Maalasin ensin kahvinsuodatinpaperia vesiliukoisilla puuväreillä vaaleanpunaiseksi. Kukat on leikattu kuvioleikkurilla ja liimattu yksitellen rautalangan päähän. 

Kastelukannu on ostettu - ehkä joskus Tiimarista? Puuvalmiin tuolin olen maalannut valkoisella akryylimaalilla ja hionut kuluneen näköiseksi.

torstai 2. huhtikuuta 2026

Keltaisia orkideoja


 Kukkakaupan pöytä on niin täynnä kukkia, että nämä keltaiset orkideat piti laittaa lattialle. Kukat on leikattu perhosenmallisella kuvioleikkurilla silkkipaperista. Lehdet on tehty rautalangasta ja maalarinteipistä. Kukkaruukkuina on hammastahnatuubin korkit, jotka maalasin keväisen vihreiksi.

Kukkakaupan lattia on tehty bambuverhon rimoista, joiden leveys on 5 mm. Palat ovat 5 x 5 mm ja 10 x 5 mm. Lopuksi käsittelin lattian Osmo-vahalla - ehkä pähkinä-sävyllä.  Muistan, että tätä lattiaa oli hidas tehdä :)

torstai 12. helmikuuta 2026

Tulppaaneja!


 Jugendtalon kukkakauppa on täyttynyt tulppaaneista! Punaisia, vaaleanpunaisia, valkoisia ja keltaisia! Kukat on tehty origamipapereista, terälehdet on leikattu kuviolävistäjällä. Vartena on paperipäällysteistä rautalankaa. Lehdet on leikattu vihreäksi maalatusta kahvinsuodatinpaperista. Maljakko on pätkä mehupilliä. 


Minulla on useampi kukka-aiheinen kuviolävistäjä. Tulppaaneihin käytin tätä:


Leikkasin terälehdet irti ja liimasin yksitellen rautalankavarteen. Annoin jokaisen terälehden liimauksen kuivua ennen seuraavan liimaamista ja muotoilin kukkaa aina käsin liimauksen kuivuttua. Yhteen tulppaaniin liimasin viisi terälehteä.

torstai 27. marraskuuta 2025

Joulukukkia

 


Jugendtalon alakerrassa sijaitsevassa kukkakaupassa on laitettu joulukukat parhaimmalle paikalle. 

Hyasintin kukat on leikattu kuvioleikkurilla silkkipaperista, pyöritelty pallotyökalulla kukkamaisiksi ja liimattu paperipäällysteiseen rautalankaan. Lehdet ovat maalarinteippiä ja rautalankaa. Pienten hyasinttien ruukut on tehty paperista ja ääriviivatarroista. Rautalankakulhon olen ostanut nukkekotimarkkinoilta toiselta harrastajalta. 

Joulutähtiin löytyy ohje Maria Malmstörmin Nukkekoti Väinölän joulu -kirjasta. Joulutähtien materiaaleina ovat rautalanka, maalarinteippi, akryylimaalit ja kukkateippi. Joulutähtien ruukut on tehty paperista ja päälle on kierretty paperinarua. Valkoisessa ruukussa on punavalkoista koristenauhaa, ruskeassa on pätkä sisalnauhaa.