Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöydät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöydät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. heinäkuuta 2026

Ruokapöytä


 Keltaisen huvilan ruokapöydän tein samalla mallilla kuin pergolan pöydän. Olin varma, että minulla oli vielä jäljellä valmiita pyöreitä puulevyjä, joiden halkaisija on 10 cm. No, en nyt löytänyt niitä mistään, vaikka etsin monesta laatikosta. Sahasin sopivan levyn 3 mm:n vanerista. Tein pöytää työhuoneella, ja ajatukset eivät olleet ihan täysillä mukana. Ensimmäiseen versioon liimasin jalan puunapit väärin; isomman pöytälevyyn ja pienemmän pohjaksi. Huomasin virheen siinä vaiheessa kun aloin liimata ohuita rimoja. Liimauskin oli tehty niin hyvin, että ei auttanut muu kuin sahata uusi vanerilevy ja tehdä jalka uusiksi😂 

Pöytäliina on ohutta puuvillakangasta. Leikkasin kankaan harkkosaksilla, jotta kankaan reunaa ei tarvitse ommella. Kastelin pöytäliinan, muotoilin pöydän päällä oikeaan muotoon ja annoin kuivua paikallaan.

Huomaan suosivani nukkekodeissa pyöreitä ruokapöytiä. Ne ovatkin aika käteviä pienissä tiloissa! Tähän mahtuu vielä kaksi tuolia. 

lauantai 7. maaliskuuta 2026

Kampauspöytä


 Mummolan makuuhuoneessa on myös kampauspöytä. Pöytä on Nukkekoti Väinölän rakennussarja. Tuoli, tai jakkara, on omaa tuotantoa. Etsin netistä tähän kampauspöytään kuuluvien istuimien kuvia. Valitsin malliksi jakkaran, jossa on hieman kaarrettu istuin. Istuinosan tein balsasta, koska sitä on helppo muotoilla. Verhoilin jakkaran samalla kankaalla kuin nojatuolin. Jalat on tehty syömäpuikoista. Kampauspöydän ja istuimen puuosat maalasin akryylimaalilla. Käytin maalaukseen paljon vettä, jotta maalipinnasta tuli kuultava. 

tiistai 25. marraskuuta 2025

Kirjoituspöytä vai kylpyhuoneen kaluste?


 Viime viikolla Kouvolan nukkekotiharrastajien kerhoillassa aiheena oli kirjoituspöytä. Sari oli tehnyt meille ohjeet ja kaavat. Pöydän jalkoina on käytetty valmiita sorvattuja puutikkuja. Muutoin pöytä on tehty konepahvista. En erityisemmin pidä laatikoiden tekemisestä, mutta tähän pöytään sellaiset tein. 

Minulla ei nukkekodeissa ole tällä hetkellä tarvetta tällaiselle kirjoituspöydälle. Laitoinkin pöydän pintaan kaakelipaperia ja valmiin altaan. Luulen, että tästä tulee jugendtalon kylpyhuoneeseen allaspöytä. 

torstai 10. heinäkuuta 2025

Keittiön tuolit

 



Jugendtalon keittiön tuolit on Nukkekoti Väinölän rakennussarjoja. Mietin pitkään minkä värisiksi ne maalaisin. Valitsin sävyn kaakelipaperista ja nyt tuolit ovat keltaoranssit. Idea pöytään on Susanna Tunturi-Anttilan kirjasta Nukketalosta nukkekodiksi - sisusta itse tehdyillä pikkutavaroilla. Pöytälevynä on pahvi, joka on päällystetty kahvitikuilla. Jalkoina on sorvatut puutikut. Pöytä on käsitelty kirsikansävyisellä Osmo-vahalla. Lasilevy on pleksiä. Kukkamaljakko on pronssimaalilla maalattua paperia, reunoissa on ääriviivatarra. Kukat on tehty paperista ja rautalangasta. Heinä on oikeasta kukkakimpusta!