Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. syyskuuta 2026

Ruohonleikkuri

 


Torstaina meillä oli Kouvolan nukkekotiharrastajien kerhoillan aiheena ruohonleikkurit. Muut tekivät bensakäyttöisiä ruohonleikkureita, minä tein vanhan ja hieman ruostuneen kelaruohonleikkurin. 

Luulin, että kelaleikkuri on helppo rakentaa. Tehdään terä, kiinnitetään pyörät, taivutetaan aisat ja liimataan kiinni. Ja näinhän se rakentuikin, mutta vaikeaa oli!

Terän tein pahvista ja paperista ja cocktail-tikusta. Leikkasin pahvista kolme pyörylää, joiden halkaisija oli 12 mm. Tein reunoihin viisi viiltoa teriä varten. Keskelle porasin reiän akselia (cocktail-tikkua) varten. Paksuhkosta paperista leikkasin noin 3 mm levyisiä soiroja, jotka kiinnitin pyörylöiden viiltoihin teräksi. Ensimmäinen versio ei onnistunut. Kelasta tuli liian pitkä ja käyttämäni pahvi oli liian ohutta.

Toinen versio oli parempi. Olisin halunnut kiinnittää kelan pyörien etureunaan, mutta se ei onnistunut. Pyörät ovat peräisin kirpputorilta ostamastani pikkuautosta. Pyörissä on valmiiksi keskellä reikä, joten liimasin kelan akselin reikiin. 

Aisat taivutin alumiinilangasta, jota on helppo muotoilla, mutta josta on hankala saada taivutettua suoraa. Jokainen kosketus vääntää lankaa mutkalle. Kiinnitin aisat teippisuikaleilla kahdesta kohdasta. Kädensijoihin liimasin suikaleet mustaa sähköteippiä. Aisat liimasin pyörien ja kelan väliin.

Onneksi tein tätä kerhossa. Kotona olisin jo luovuttanut, mutta kerhokavereiden kannustamana sain kuin sainkin ruohonleikkurin valmiiksi. Ja hassu juttu, muutaman päivän jälkeen ruohonleikkuri alkaa näyttää silmissäni jo ihan kelvolliselta, vaikka kerhoiltana en ollut lopputulokseen kovin tyytyväinen. Mielessäni oli nimittäin hieman monimutkaisempi versio.

Tällä viikolla ajoin nurmikon omassa puutarhassani. Vihreän huvilan herrakin pääsee vielä nurmikon leikkuuseen! Nuken on tehnyt Päivi Varis.

Syyskuussa pienessä nukkekotimaailmassa on avoimet ovet vielä tänä ja ensi viikonloppuna. Tervetuloa Kuusankosken Taideruukille la-su klo 12-16!






lauantai 20. kesäkuuta 2026

Juhannuksen viettoa


 Keltaisessa huvilassa on vietetty juhannusta perheen ja ystävien kanssa. Pergolan pöydälle on katettu kesäisiä ruokia.

Ruoat ovat kaikki - lukuun ottamatta perunoita - Mirja Leppäsen (Happy Little Muffin) tekemiä. Perunat tein taikataikinasta (taikinaan laitetaan puolet vehnäjauhoja ja puolet suolaa, ja vähän vettä). Perunat on maalattu vaaleankeltaisella akryylimaalilla. Koristejäkälästä leikatut muruset näyttävät enemmän persiljalta kuin tilliltä 😊 Vihreä muovikannu ja mukit on ostettu Nukkekoti Väinölästä. Lautaset, aterimet, viinipullo ja korkinavaaja on ostettu Suomen Minimaailmasta. Viinilasit ovat peräisin 1980-luvulta! Ne ovat alun perin kuuluneet Daisy-nukelle, joka oli barbieta pienempi muotinukke. Nukkea myytiin 1970- ja 1980-luvuilla. Minulla on nukke edelleen tallella!

Nukkekokoelmaani kuuluu 12 Minna Toivarin tekemää nukkea. Seitsemän niistä viettää juhannusta keltaisella huvilalla.


Krokettipeli voi vihdoin alkaa, pelaajat ovat valmiina!


lauantai 13. kesäkuuta 2026

Mansikoita


 Vihreän huvilan pihalla kasvatetaan lavakauluksessa mansikoita. Kukinta on runsasta, raakileita ja kypsiä mansikoita on paljon.

Lavakaulus on tehty Bilteman askartelutikuista, kulmaraudat ovat paperia. Mansikat ja raakileet on tehty Fimo-massasta. Mansikan kukat on tehty paperista, lehdet on tehty maalarinteipistä ja rautalangasta. Kastelukannu on ostettu Nukkekoti Väinölästä, multasäkit ovat ostoksia Lahden miniatyyrimarkkinoilta. 

Täksi päiväksi on luvattu vesisateita. Pienessä nukkekotimaailmassa sen sijaan paistaa aina aurinko! Tänä viikonloppuna työhuoneella on avoimet ovet klo 12-16 (Kuusankosken taideruukki, Kyminväylä 2 D, 2. krs.). Tervetuloa!

lauantai 6. kesäkuuta 2026

Linnunpelätin

 


Tällä viikolla askarreltiin ystävien kanssa linnunpelättimiä. Mukavasta askartelupäivästä Liisan mökillä voit lukea Liisan blogista. 

Minä aloitin taas projektin tutkimalla netistä erilaisia linnunpelättimiä. Pidin kovasti mallista, jonka pää oli kukkaruukku.

Linnunpelättimen runkona on pyöreä askartelutikku, johon porasin reiän. Reikään liimasin pätkän cocktail-tikkua. Käsivarsiin, jotka olivat myös pyöreää askartelutikkua, porasin päihin reiät ja liimasin ne cocktail-tikkuun. Alustana on puinen askartelunappi. Kukkaruukku on ostettu Suomen minimaailmasta.

Mekko on ommeltu ohuesta puuvillalangasta - ehkä se on jokin pieneksi jäänyt mekko? Ajattelin myös linnunpelättimen toimivuutta 😃 Vyössä ja hihoissa olevien hapsujen liike tuulessa toivottavasti pitää linnut loitolla! Lasihelmistä tehdyt kaulanauhat ehkä heiluvat tuulessa?

Tiskihanskat tein pienistä vesi-ilmapalloista Maria Malmströmin ohjeen mukaan. Maria on päivännyt ohjeen vuodelle 2014. Luulen, että olen säilönyt muutamaa vesi-ilmapalloa nukkekotitarvikevarastossani ohjeen ilmestymisestä asti. Nyt niille tuli vihdoin käyttöä!

Kukkaruukussa kasvavan kasvin lajista minulla ei ole tietoa. Tein kasvin vihreästä langasta ja liimailin siihen pieniä kuivakukkia. 

Kesän aikana pitää tehdä keltaiseen huvilaan myös kasvimaa, koska linnunpelätin on jo valmiina!


torstai 4. kesäkuuta 2026

Keltaisen huvilan vesiallas

 

Pari vuotta sitten teimme kerhossa vesiaiheita. Tein silloin vesimaljan, josta voit lukea täältä. Tein myös vesialtaan, mutta lopullista toteutusta allas odotti kaksi vuotta!

Allas on pikakahvipurkin kansi. Pohjalle laitoin hiekkapuhallushiekkaa, muutaman pienen simpukan ja muovikasveja. Vesi on hartsia, jota sekoitettiin isompi satsi kaikkien kerholaisten käytettäväksi. 

Altaan pintaan liimasin pahvitiiliä, niitä minulla on runsaasti jäljellä keltaisen huvilan tiilipoluista. Saumauksen tein puukitillä. Liian massan puhdistin varovaisesti märällä kankaalla. 

Allas on liimattu pahvialustaan, jonka käsittelin ensin gessolla ja sitten maalasin ruskealla akryylimaalilla. Istutusmassana on ruskeaa silkkimassaa. Kuunliljan lehdet on tehty rautalangasta ja maalarinteipistä. Liimasin rautalangan pätkään maalarinteippiä kaksinkerroin ja leikkasin teipin lehden muotoiseksi. Maalia on kolme kerrosta: ensin pohjaväri, sitten lehtiruodit ja lopuksi reunaan vaalea reunus. Kun lehdet olivat kuivuneet, rutistelin ja pyörittelin lehtiä oikeaan muotoon. Sitten "istutin" lehdet yksitellen massaan. Lehtiä piti tehdä yllättävän paljon - ehkä sata?



torstai 21. toukokuuta 2026

Keltaisen huvilan pihalla


 Vuosi sitten keltaisen huvilan piha oli vain vanerilevy. Vuoden aikana olen rakentanut pihapolut, leikkimökin, pergolan, taimikaapin ja aidan. Nurmikkokin on hyvin hoidettu! Kukkaistutuksia on vasta vähän, hortensia talon kulmalla ja köynnöksiä ja kärhöjä pergolan seinustoilla. Pihasuunnittelu (ja toteutus) on vielä vähän kesken. Suunnitelmaan kuuluu vesiaihe, hedelmäpuita ja kukkaistutuksia. Ja tietenkin kesäkukkia parvekkeelle ja kuistille.

tiistai 7. lokakuuta 2025

Lisää lunta!


 Keltaisen huvilan lumitilanne näyttää tältä! Kuka on jättänyt leikkimökin oven auki?

lauantai 4. lokakuuta 2025

Ensilumi

 

Vihreässä huvilassa ehdittiin haravoida ja muutoinkin tehdä kaikki syksyn puutarhatyöt ennen talven tuloa. Pienessä nukkekotimaailmassa lunta pyrytti oikein kunnolla! Mutta onneksi satoi kevyttä pakkaslunta.

Halusin sekä vihreän että keltaisen huvilan tontille talven. Talojen pihat ovat kooltaan 70 x 100 cm eli kohtuullisen kokoiset. Taloja, ulkorakennuksia, kukkaistutuksia ja puita ei ole kiinnitetty alustaan.

Keksin ratkaisun, jossa ei tarvinnut liimata mitään ja vuodenajan saa vaihdettua helposti. Päällystin pohjalevyn ohuella valkoisella solumuovilla ja teippasin muovin alustan pohjaan kiinni. Levitin päälle 60 grammasta levyvanua, kooltaan vanu oli reilusti alustaa suurempi. Laitoin talot paikoilleen ja täytin  vanun ja solumuovin välin puuvillavanulla, josta muotoilin polkuja ja kinoksia. Lopuksi käänsin levyvanun reunat alustan alle. 

Kun talvi on ohi, pakkaan vanun laatikkoon ja pusseihin, laitan tilalle kesäkukkaset ja puut ja kesä voi taas alkaa!

Nukke: Päivi Varis.


torstai 2. lokakuuta 2025

Haravointia


 Onneksi tein kottikärryt, sillä nyt niillä on käyttöä! Vihreän huvilan pariskunnalle tein takit askarteluhuovasta. Rouvalla on ehkä hieman liian hieno takki puutarhatöihin? Pipon ja kaulahuivin neuloin ohuesta villalangasta Vaahteranlehdet on tehty kuvioleikkurilla. Ennen leikkaamista maalasin kasan papereita ruskan sävyillä.

Nuket: Päivi Varis.

 

tiistai 23. syyskuuta 2025

Taimien kasvatuskaappi


 Viime viikon torstaina meillä oli Kouvolan nukkekotiharrastajien kerhoillassa teemana kasvulavat. Tein taimien kasvatuskaapin keltaiseen huvilaan. Tiilet ovat pahvia. Saumasin tiilet pikasilotteella! Ovet on tehty ohuesta pleksistä ja rimoista. Reunalistat jäivät ylimääräisiksi jostakin toisesta projektista ja ne oli jo valmiiksi maalattu valkoisiksi. Hyllyt on Bilteman askartelutikkuja. Aaltopahvia käytin sisäpuolen viimeistelyyn ja katoksi. 



lauantai 6. syyskuuta 2025

Kottikärryt

Muutama viikko sitten ilmestyneessä Nukkekotiyhdistyksen Nukkekoti-lehdessä (3/2025) oli Ninna Mäkisen kottikärryjen ohje. Kottikärryt ovat olleet "to do" -listalla jo pitkään. Nyt vihreässä huvilassa voidaan valmistautua syksyn haravointeihin! Kottikärryt on tehty paperista, puuvillalangasta ja alumiinilangasta. Pyörä on legopyörä, niitä olen ostanut kirpputorilta pussillisen. Haravan olen tehnyt jo aiemmin, harava on paperia ja varsi on grillitikku. 


 

tiistai 12. elokuuta 2025

Keltaisen huvilan aita


Keltaisen huvilan puutarhatontin ympärille on rakentunut lauta-aita. Porttielementti on ostettu. Aita on tehty askartelutikuista ja -rimoista ja maalattu useampaan kertaan valkoisella askartelumaalilla. Korvaan etureunan aidan ehkä joskus pensasaidalla - kunhan ensin keksin miten ja mistä sen toteutan!

lauantai 26. heinäkuuta 2025

Hortensiapensas

 


Keltaisen huvilan pihassa, erkkerin ja portaikon välissä, on pihan ensimmäinen pensas. Lajimäärityksenä ehkä jokin jalohortensiapensas ja reunuskasvina kuunliljoja. Materiaaleina paperi, ja rautalanka, maalarinteippi ja maaleja, silkkisavi ja hieman pahvia.  

torstai 24. heinäkuuta 2025

Pergola


Nukkekotimaailmassa rakennusprojektit ovat pienempiä ja puutarhan hoito helpompaa kuin oikeassa elämässä! Keltaisen huvilan pergolan malli löytyy omasta pihasta. Pergola on rakennettu erilaisista askartelurimoista ja siinä on pahvista tehty tiililattia. Tiilien välissä kasvaa sammalta - huomattavasti vähemmän kuin esikuvassa 😂 Köynnökset kasvoivat viikossa. Ne on tehty erilaisista valmiista köynnöksistä, vähän purkaen, leikaten ja yhdistellen. Tänä kesänä köynnös kukkii varsin maltillisesti, ensi vuonna voi olla runsaampi kukinta. Kukat on tehty paperista ja niissä on muliinilangasta tehty keskus. 







 

torstai 17. heinäkuuta 2025

Puu


Tämän puun tein tammi/helmikuussa - ehkä kevättä odotellessa. Puun runkona on kaksi kuivattua mustikanvarpua, jotka yhdistin askartelusavella. Saven kuivuttua maalasin akryyliväreillä sieltä täältä. Lehtiä varten maalasin paperisia valkoisia kahvinsuodattimia vihreän eri sävyillä. Lehdet leikkasin kuvioleikkurilla. Ja jokainen lehti on liimattu runkoon yksitellen 😂 Tein liimaamista vähitellen, monena iltana hetken aikaa. Tälle puulle on paikka vihreän huvilan pihamaalla.

 

tiistai 15. heinäkuuta 2025

Pihahommia

 


Keltaisen huvilan pihan pohjatyöt on nyt tehty! Leikkimökki ja pergola on asetettu oikeille kohdille, tiililaatoista tehdyt polut ovat paikoillaan ja nurmikko on kylvetty. Vesiallas etsii vielä paikkaansa. Nurmikkoon käytin kahta erisävyistä pienoisrautateiden maisemoinnissa käytettyä ruohosirotetta. Tiilet on tehty konepahvista.