Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuket. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuket. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. lokakuuta 2026

Elsan syysvaatteet

 

Tein viikko sitten Päivi Variksen tekemälle Elsa-nukelle turkin, mutta mietin, että ehkä nyt on kuitenkin liian aikaista ja lämmintä kulkea koko ajan turkissa ja turkishatussa. Tein Elsalle siis jotain hieman tähän vuoden aikaan sopivampaa. Hatut sopivat Elsalle erittäin hyvin! 

Takki ja hattu on askarteluhuopaa. Takki on tehty samalla kaavalla kuin turkki, mutta etukappaleita muokkasin kauluksen osalta. 

Jokainen nukke on mitoiltaan erilainen, joten tämä kaava ei välttämättä istu kaikille nukeille. Minä ompelen nuken vaatteisiin aina olka- ja sivusaumat sekä istutetut hihat. Taskujen läpät on liimattu. Sattumalta nappivarastossani oli juuri oikean sävyiset napit!

Huopahatun muotoilin kuvassa näkyvän, vihreästä Fimo-massasta tehdyn muotin päälle. Kastelin askarteluhuovan kuumalla vedellä, hieroin pintaan myös saippuaa ja muotoilin muotin päälle. Nopeutin kuivumista hiustenkuivaajalla. Kun huopa oli kuivunut, leikkasin reunat. Koristeeksi liimasin kolme pientä höyhentä.

Nahkalaukku on oikeata nahkaa. Sivu- ja pohjakappaleiden reunat on liimattu, koristeena on kapea nahkasuikale nurjapuoli päällepäin. Logo on kynsikoriste.


torstai 8. lokakuuta 2026

Elsa

 

Tämän Päivi Variksen tekemän nuken olen nimennyt Elsaksi. Nukke muistuttaa hieman Elsa-mummiani - ja kuningatar Elisabetiä. Elsa viettää kesät vihreässä huvilassa vieraana (katso tästä linkistä)  ja matkustaa mielellään ystäviensä Lyydian ja Impin kanssa (katso Liisan blogista tästä linkistä)!

Kukkahatussa ilman päällysvaatteita ei pärjää talvella. Minusta Elsa vaikutti rouvalta, joka kulkee hienossa turkissa (ehkä kuningatar Elisabetin vaikutusta?) Yllättäen en löytänyt omista kangasvarastoista sopivaa kangasta. Lauantaina kävin paikallisessa kangaskaupassa. Löysin palalaatikosta ruskeaa tekoturkista, mutta pala maksoi 17 euroa ja siitä olisi tullut vähintäänkin 200 nukkekodin nuken takkia. En ostanut.

Kangaskaupan jälkeen kävin kirpputorilla. Löysin kaksi sopivaa vaihtoehtoa, lasten fleecepuserot sekä vaalean beigen että violetin värisenä. Toinen puseroista oli 50 % alennuksessa ja puserot maksoivat yhteensä 2,30 €. Hyvä ostos!

Takki on ommeltu käsin. En huolitellut reunoja liimaamalla enkä ompelemalla. Kangas kestää hyvin purkautumatta. Turkishattu oli helppo ommella. Leikkasin noin 2,5 cm leveän kaitaleen, ompelin lyhyeltä sivulta yhteen. Toiselle pitkälle sivulle ompelin etupistoin kaksinkertaisella langalla ompeleen, jonka avulla kiristin reunan umpeen. Hattua voi muotoilla sopivan malliseksi sormin. 

 

lauantai 3. lokakuuta 2026

Raidallinen pipo

 

Päivi Variksen tekemälle iloiselle papille neuloin raidallisen pipon ruskan väreissä talvea varten.

Lanka on ohutta mohairlankaa. Langan tiheys (10 mm x 10 mm) on kuusi silmukkaa ja seitsemän kerrosta. Neuloin pipon ohuilla sukkapuikoilla suljettuna neuleena. Aluksi neuloin 32 silmukalla kolme kerrosta resoria, jokaisella puikolla oli siis kahdeksan silmukkaa. Kolmen kerroksen raitoja neuloin viidellä eri värillä. Jokaisen vihreän raidan ensimmäisellä kerroksella kavensin joka puikolta yhden silmukan, kunnes puikolla oli jäljellä kolme silmukkaa. Kaulahuiviosuus tarvitsi lisää pituutta, joten neuloin vielä kolme raitakertaa (vihreä, punainen, oranssi, ruskea, keltainen) ilman kavennuksia. Kun pituutta oli tarpeeksi, kavensin jälleen vihreän raidan ensimmäisellä kerroksella silmukan jokaisen puikon alussa (2 silmukkaa/puikko) ja neuloin kaikki raitavärit. Vihreän raidan ensimmäisen kerroksen neuloin normaalisti, toisella kerroksella neuloin kaksi silmukkaa yhteen (jäljellä 1 silmukka/puikko) ja päättelin loput silmukat. Langan päät solmin hevosenhäntäsolmulla pipon tupsuksi. 

 

torstai 1. lokakuuta 2026

Mokkanahkatakki


 Albertin takin tein keinonahkasta. Kankaassa on mokkanahkaa muistuttava pinta. Olka- ja sivusaumat sekä hihat ompelin. Kauluksen, kalvosimet, alareunan kaitaleen ja taskujen läpät liimasin. Vetoketju on ääriviivatarraa.

Albertin on tehnyt Minna Toivari. Antiikkikaupassa leppoisasti keskustelevat nuket on tehnyt Päivi Varis. Keskustelua on käyty jo yli kymmenen vuotta 😂 Muuttelen talojen sisustuksia ja nukkien paikkoja harvoin. 

tiistai 29. syyskuuta 2026

Albert

 

Nuket tarvitsevat nyt syys- ja talvivaatteita. Minna Toivarin tekemä Albert näyttää hieman äreältä, mutta on ihan mukava tyyppi 😊

Albertilla on maalatut kengät, joten kenkiä ei nyt tarvinnut tehdä. Housut ompelin ohuesta puuvillakankaasta. Vyötärökaitaleeseen hyödynsin kankaan hulpioreunaa. Kauluspaitaan löysin varastoistani sopivaa pieniruudullista kangasta - ostan sopivia kankaita ja paloja aina kun sellaisia kohdalle osuu. Kauluksen ja kalvosimet käsittelin rispaantumisenestoaineella ja kiinnitin ne liimaamalla. 


tiistai 8. syyskuuta 2026

Käsityöliikkeen myyjätär

 

Jugendtalon alakerrassa sijaitsee käsityöliike. Tässä käsityöliikkeen myyjätär. Posliininukke on ostettu Suomen minimaailmasta. Hameen ja villapaidan olen neulonut kirjontalangan yhdellä säikeellä. Hameen neuloin pyöröneuleena, paita on neulottu tasoneuleena.

torstai 2. heinäkuuta 2026

Kukkakaupan myyjätär


 Jugendtalon kukkakaupan myyjätär on valmisnukke, jolle olen tehnyt uudet vaatteet ja parannellut hieman kampausta. 

Mekon ompelin kirpputorilta löytämästäni lasten mekosta. Silitin kankaan nurjalle puolelle tukikankaan. Hihansuiden ja mekon etureunan koristenauha on silkkinauhaa, jonka rypytin ennen kiinniompelemista. Kaulakoru, korvakorut ja rannekoru on tehty pienen pienistä helmistä.

tiistai 23. kesäkuuta 2026

Saara


 Kesäkuussa Lahden miniatyyrimarkkinoilta ostamani, Minna Toivarin tekemä nukke on nyt palkattu laukkukauppaan myyjättäreksi. Nimesin nuken Saaraksi.

Leningin ompelin ohuesta puuvillakankaasta. Silitin nurjalle puolelle liimakankaan, jotta helmaa, pääntietä ja hihansuita ei tarvitse ommella. Näin reunoista tuli siistit. Nahkavyö on tehty vanhasta nahkahanskasta, solki on kynsikoriste. Neuletakin neuloin ylhäältä alaspäin, raglanhihoin. Joskus vuosia sitten neuloin villatakin ohuesta, liukuvärjätystä puuvillalangasta. Nyt lanka oli mielestäni liian ohutta! Tämän neuleen neuloin kaksinkertaisella langalla: toinen on liukuvärjättyä ja toinen on yksiväristä viininpunaista lankaa.  

lauantai 20. kesäkuuta 2026

Juhannuksen viettoa


 Keltaisessa huvilassa on vietetty juhannusta perheen ja ystävien kanssa. Pergolan pöydälle on katettu kesäisiä ruokia.

Ruoat ovat kaikki - lukuun ottamatta perunoita - Mirja Leppäsen (Happy Little Muffin) tekemiä. Perunat tein taikataikinasta (taikinaan laitetaan puolet vehnäjauhoja ja puolet suolaa, ja vähän vettä). Perunat on maalattu vaaleankeltaisella akryylimaalilla. Koristejäkälästä leikatut muruset näyttävät enemmän persiljalta kuin tilliltä 😊 Vihreä muovikannu ja mukit on ostettu Nukkekoti Väinölästä. Lautaset, aterimet, viinipullo ja korkinavaaja on ostettu Suomen Minimaailmasta. Viinilasit ovat peräisin 1980-luvulta! Ne ovat alun perin kuuluneet Daisy-nukelle, joka oli barbieta pienempi muotinukke. Nukkea myytiin 1970- ja 1980-luvuilla. Minulla on nukke edelleen tallella!

Nukkekokoelmaani kuuluu 12 Minna Toivarin tekemää nukkea. Seitsemän niistä viettää juhannusta keltaisella huvilalla.


Krokettipeli voi vihdoin alkaa, pelaajat ovat valmiina!


tiistai 16. kesäkuuta 2026

Juhannuksena veneilemään


 Pienen nukkekotimaailman pappi on lähdössä juhannuksena veneilemään. Mukaan hän on pakannut pelastusliivit ja -renkaan sekä kylmälaukun ja paketin makkaraa. Siinä hän sitten seisoo siirtolapuutarha-alueen kulmalla odottamassa seuralaisiaan!

Kevään viimeisessä kerhoillassa viime torstaina aiheena oli veneily. Teimme pelastusliivejä ja -renkaita. Molempiin löytyi ohjeet Nukkekotiyhdistyksen Nukkekoti-lehdestä 3/2025. Pelastusliivin ohjeen on tehnyt Seppo Reijonen ja pelastusrenkaan ohjeen Genevieve Alfont. Pelastusrenkaan tein viikonloppuna kerhon jälkeen.

Kerhossa tein kylmälaukun. Löysin varastoistani pienen muovirasian, jonka kannessa on saranat molemmilla sivuilla, se siis aukeaa keskeltä. Lyhensin rasiaa sahaamalla pohjasta pari senttiä. Pohjaksi liimasin ohutta pahvia. Päällystin laukun akvarellipaperilla ja maalasin akryylimaalilla. Kantokahva on vaneria. 

Papin on tehnyt Päivi Varis. Minun kokoelmaani nukke päätyi vuosi sitten Lahden miniatyyrimarkkinoilta. Pappi löytyi juuri sopivasti, sillä tarvitsimme pappia kesähäihin, joita vietettiin viime kesänä kerhon leirillä. Häistä on juttua ja kuvia uusimmassa Nukkekoti-lehdessä (2/2026). 

torstai 11. kesäkuuta 2026

Stina

Lauantaina markkinoilta ostamani Minna Toivarin tekemä Stina -nukke sai nopeasti kesävaatteet. Mekko on valkoista kangasta, johon tein olkaimet ja miehustankoristeen kauniista kukkanauhasta. Pieni neuletakki on neulottu muliinilangan yhdellä säikeellä kaikkein ohuimmilla puikoilla, jotka minulla on! Sandaalit on tehty koristenauhasta ja paperista. Kissanpentu löytyi varastoistani, olen sen ostanut jo monta vuotta sitten Kouvolasta keräilymessuilta. Aika ihana, eikö?


 

lauantai 30. toukokuuta 2026

Kaarlen kesävaatteet


 Keltaisella huvilalla ollaan jo kesätunnelmissa. Kaarlella taitaa olla remonttihommat menossa.

Kirpputoreilta löytyy usein edullisesti vaatteita, joiden kankaat sopivat nukkekotinukkien vaatekankaiksi. Kaarlen shortsit on ommeltu pienten lasten housuista, paita taas on alkujaan ollut miesten kauluspaita. Nyt siitä tuli vähän pienempi 😂

Shortsit ompelin ompelukoneella, kauluspaidan ompelin käsin. Kesällä voi hihat kääriä rennosti!

Nukke on Minna Toivarin tekemä.

Tänä viikonloppuna työhuoneellani on avoimet ovet klo 12-16, tervetuloa!

torstai 7. toukokuuta 2026

Krokettia pelaamaan!


 En voi lakata ihailemasta näitä Minna Toivarin tekemiä nukkeja! Nämä ovat aina yhtä ihania! 

Keltaisella huvilalla on pian pihapelien aika. Joonalle ompelin shortsit ja t-paidan. Mielikuvissani pojalla on sinivalkoiset tennarit - niitä odotellessa nukke on paljain jaloin!

tiistai 5. toukokuuta 2026

Daalian uusi kesämekko


 Daalialla on uusi kesäinen kietaisumekko ja uudet nahkasandaalit. Ompelen nukkekodin nukkien vaatteet useimmiten käsin, mutta tämän mekon ompelin ompelukoneella. Kietaisumekko on kätevä pukea nuken päälle. Sandaalit ovat hyvin yksinkertaista mallia. Piirsin ohuelle pahville jalkapohjan muotoisen pohjakappaleen ja maalasin palan ruskeaksi. Nahasta leikkasin kapean suikaleen, jonka liimasin pahvikappaleen reunoihin. Koristeeksi liimasin pienen pronssinvärisen kynsikoristeen. 


torstai 30. huhtikuuta 2026

Hyvää vappua!


Minna Toivarin tekemät nuket, Emma ja Anni viettävät vappua keltaisen huvilan leikkimökillä. Emmi ja Anni ovat hyviä ystäviä. Ovatkohan he serkuksia? 

Ilmapallot tein silkkimassasta, kiinnitin palloihin ohuen valkoisen rautalangan. Kroketin olen tehnyt kerhossa kun aiheena oli pihapelit. Mailat on tehty cocktail- ja grillitikuista, puuhelmistä tuli sopivat pallot. Tein telineen, koska muutoin krokettia olisi ollut hankala saada esille. Teline on tehty Bilteman askartelutikuista, pyörinä on nepparit. Portit on taivutettu rautalangasta.
 

lauantai 25. huhtikuuta 2026

Anni


 Minna Toivari nimeää tekemänsä nuket. Tämän nuken nimi olisi Emma. Minulla on kuitenkin jo tummahiuksinen Emma, joten päätin antaa tälle nukelle nimeksi Anni. 

Hihattoman kesämekon ompelin ohuesta puuvillakankaasta. Kesäsandaalit on tehty ohuesta nahkanauhasta, jota ohensin hieman. Soljet ovat kynsikoristeita. Teen vielä joskus Annille lyhythihaisen neuletakin, jotta käsivarsien huovutetut osat saa piiloon. Tässä kuvassa Anni seisoo keltaisen huvilan leikkimökin kuistilla. 

lauantai 11. huhtikuuta 2026

Linda


 Minna Toivarin tekemälle Linda -nukelle olen tehnyt vaatteet jo aiemmin, mutta kenkien tekeminen on jäänyt.

Linda sai nyt siis uudet, kesäiset avokkaat. Kengät on tehty puuvillakankaasta, jonka käsittelin ensin Fray Stay -rispaantumisenestoaineella. Kenkien pohjat ovat ohutta pahvia, jonka maalasin kankaan sävyyn sopivaksi. Koristeina on pienet soljet.

Neuletakin olen neulonut ohuesta puuvillalangasta. Hihaton kesämekko on ommeltu kahdesta kappaleesta, olkapäillä ja sivuissa on saumat. Hatun olen ostanut miniatyyrimarkkinoilta, mutta virkkasin siihen pienen kukan, jotta sain reunan käännettyä osittain ylös.

tiistai 10. maaliskuuta 2026

Nallekorvaläpät


 Minna Toivarin tekemällä ihanalla Emma -nukella on nyt uudet, suloistakin suloisemmat nallekorvaläpät. Muita talvivaatteita Emmalla ei vielä ole :)

Nukkekotiyhdistys täyttää tänä vuonna 35 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys julkaisi maaliskuun alussa facebook-sivuilla haasteen: nallekorvaläpät. Niihin oli myös ohjeet.

Ohjeen mukaan korvaläpät tehdään piipunrassista. Minulla oli vain ruskeita piipunrasseja (niistäkin olisi tullut kivat), mutta mielestäni piipunrassi on liian paksua. 

Korvaläpät ovat olleet "to do"-listallani jo jonkin aikaa. Ennen joulua keräsin jo materiaalit työpöydälle, mutta sitten tuli jotakin muuta.

Tein korvaläpät samettilangasta. Minulla on useampi sävy pieniä keriä, sillä samettilanka sopii hyvin nukkekodin nukkien talvivaatteisiin turkisreunuksiksi. Liimasin langasta pyörylät ja muotoilin samalla korvat. Valkoinen kuono on tehty puuvillavanusta. Silmät ja kuono ovat pieniä helmiä. Panta on tehty rautalangasta, jonka ympärille kieputin ja liimasin samettilankaa.



torstai 26. helmikuuta 2026

Kaarlen pipo

 


Edellisen postauksen kuvaa jonkin aikaa katseltuani minusta alkoi tuntua siltä, että Kaarle tarvitsisi pipon! Neuloin pipon samasta langasta kuin kaulahuivin. Pipossa on 48 silmukkaa. Aluksi neuloin neljä kerrosta resoria yksi oikein, yksi nurin. Sitten neuloin suljettuna neuleena, neljällä sukkapuikolla, oikeita silmukoita. Kavennukset tein sädekavennuksena kuten sukissa. 

tiistai 24. helmikuuta 2026

Keltaisen huvilan perhe


 Vaikuttaa siltä, että tämä Minna Toivarin tekemä nukkeperhe on asettumassa keltaiseen huvilaan. Ehkä kesäksi, sillä keltainen huvila on kesäasunto. Nukkeperheen tytär Emma puuttuu kuvasta, sillä hänellä on toistaiseksi vain kesävaatteet!