Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. lokakuuta 2026

Elsan syysvaatteet

 

Tein viikko sitten Päivi Variksen tekemälle Elsa-nukelle turkin, mutta mietin, että ehkä nyt on kuitenkin liian aikaista ja lämmintä kulkea koko ajan turkissa ja turkishatussa. Tein Elsalle siis jotain hieman tähän vuoden aikaan sopivampaa. Hatut sopivat Elsalle erittäin hyvin! 

Takki ja hattu on askarteluhuopaa. Takki on tehty samalla kaavalla kuin turkki, mutta etukappaleita muokkasin kauluksen osalta. 

Jokainen nukke on mitoiltaan erilainen, joten tämä kaava ei välttämättä istu kaikille nukeille. Minä ompelen nuken vaatteisiin aina olka- ja sivusaumat sekä istutetut hihat. Taskujen läpät on liimattu. Sattumalta nappivarastossani oli juuri oikean sävyiset napit!

Huopahatun muotoilin kuvassa näkyvän, vihreästä Fimo-massasta tehdyn muotin päälle. Kastelin askarteluhuovan kuumalla vedellä, hieroin pintaan myös saippuaa ja muotoilin muotin päälle. Nopeutin kuivumista hiustenkuivaajalla. Kun huopa oli kuivunut, leikkasin reunat. Koristeeksi liimasin kolme pientä höyhentä.

Nahkalaukku on oikeata nahkaa. Sivu- ja pohjakappaleiden reunat on liimattu, koristeena on kapea nahkasuikale nurjapuoli päällepäin. Logo on kynsikoriste.


torstai 8. lokakuuta 2026

Elsa

 

Tämän Päivi Variksen tekemän nuken olen nimennyt Elsaksi. Nukke muistuttaa hieman Elsa-mummiani - ja kuningatar Elisabetiä. Elsa viettää kesät vihreässä huvilassa vieraana (katso tästä linkistä)  ja matkustaa mielellään ystäviensä Lyydian ja Impin kanssa (katso Liisan blogista tästä linkistä)!

Kukkahatussa ilman päällysvaatteita ei pärjää talvella. Minusta Elsa vaikutti rouvalta, joka kulkee hienossa turkissa (ehkä kuningatar Elisabetin vaikutusta?) Yllättäen en löytänyt omista kangasvarastoista sopivaa kangasta. Lauantaina kävin paikallisessa kangaskaupassa. Löysin palalaatikosta ruskeaa tekoturkista, mutta pala maksoi 17 euroa ja siitä olisi tullut vähintäänkin 200 nukkekodin nuken takkia. En ostanut.

Kangaskaupan jälkeen kävin kirpputorilla. Löysin kaksi sopivaa vaihtoehtoa, lasten fleecepuserot sekä vaalean beigen että violetin värisenä. Toinen puseroista oli 50 % alennuksessa ja puserot maksoivat yhteensä 2,30 €. Hyvä ostos!

Takki on ommeltu käsin. En huolitellut reunoja liimaamalla enkä ompelemalla. Kangas kestää hyvin purkautumatta. Turkishattu oli helppo ommella. Leikkasin noin 2,5 cm leveän kaitaleen, ompelin lyhyeltä sivulta yhteen. Toiselle pitkälle sivulle ompelin etupistoin kaksinkertaisella langalla ompeleen, jonka avulla kiristin reunan umpeen. Hattua voi muotoilla sopivan malliseksi sormin. 

 

torstai 1. lokakuuta 2026

Mokkanahkatakki


 Albertin takin tein keinonahkasta. Kankaassa on mokkanahkaa muistuttava pinta. Olka- ja sivusaumat sekä hihat ompelin. Kauluksen, kalvosimet, alareunan kaitaleen ja taskujen läpät liimasin. Vetoketju on ääriviivatarraa.

Albertin on tehnyt Minna Toivari. Antiikkikaupassa leppoisasti keskustelevat nuket on tehnyt Päivi Varis. Keskustelua on käyty jo yli kymmenen vuotta 😂 Muuttelen talojen sisustuksia ja nukkien paikkoja harvoin. 

tiistai 29. syyskuuta 2026

Albert

 

Nuket tarvitsevat nyt syys- ja talvivaatteita. Minna Toivarin tekemä Albert näyttää hieman äreältä, mutta on ihan mukava tyyppi 😊

Albertilla on maalatut kengät, joten kenkiä ei nyt tarvinnut tehdä. Housut ompelin ohuesta puuvillakankaasta. Vyötärökaitaleeseen hyödynsin kankaan hulpioreunaa. Kauluspaitaan löysin varastoistani sopivaa pieniruudullista kangasta - ostan sopivia kankaita ja paloja aina kun sellaisia kohdalle osuu. Kauluksen ja kalvosimet käsittelin rispaantumisenestoaineella ja kiinnitin ne liimaamalla. 


torstai 2. heinäkuuta 2026

Kukkakaupan myyjätär


 Jugendtalon kukkakaupan myyjätär on valmisnukke, jolle olen tehnyt uudet vaatteet ja parannellut hieman kampausta. 

Mekon ompelin kirpputorilta löytämästäni lasten mekosta. Silitin kankaan nurjalle puolelle tukikankaan. Hihansuiden ja mekon etureunan koristenauha on silkkinauhaa, jonka rypytin ennen kiinniompelemista. Kaulakoru, korvakorut ja rannekoru on tehty pienen pienistä helmistä.

tiistai 23. kesäkuuta 2026

Saara


 Kesäkuussa Lahden miniatyyrimarkkinoilta ostamani, Minna Toivarin tekemä nukke on nyt palkattu laukkukauppaan myyjättäreksi. Nimesin nuken Saaraksi.

Leningin ompelin ohuesta puuvillakankaasta. Silitin nurjalle puolelle liimakankaan, jotta helmaa, pääntietä ja hihansuita ei tarvitse ommella. Näin reunoista tuli siistit. Nahkavyö on tehty vanhasta nahkahanskasta, solki on kynsikoriste. Neuletakin neuloin ylhäältä alaspäin, raglanhihoin. Joskus vuosia sitten neuloin villatakin ohuesta, liukuvärjätystä puuvillalangasta. Nyt lanka oli mielestäni liian ohutta! Tämän neuleen neuloin kaksinkertaisella langalla: toinen on liukuvärjättyä ja toinen on yksiväristä viininpunaista lankaa.  

torstai 11. kesäkuuta 2026

Stina

Lauantaina markkinoilta ostamani Minna Toivarin tekemä Stina -nukke sai nopeasti kesävaatteet. Mekko on valkoista kangasta, johon tein olkaimet ja miehustankoristeen kauniista kukkanauhasta. Pieni neuletakki on neulottu muliinilangan yhdellä säikeellä kaikkein ohuimmilla puikoilla, jotka minulla on! Sandaalit on tehty koristenauhasta ja paperista. Kissanpentu löytyi varastoistani, olen sen ostanut jo monta vuotta sitten Kouvolasta keräilymessuilta. Aika ihana, eikö?


 

lauantai 30. toukokuuta 2026

Kaarlen kesävaatteet


 Keltaisella huvilalla ollaan jo kesätunnelmissa. Kaarlella taitaa olla remonttihommat menossa.

Kirpputoreilta löytyy usein edullisesti vaatteita, joiden kankaat sopivat nukkekotinukkien vaatekankaiksi. Kaarlen shortsit on ommeltu pienten lasten housuista, paita taas on alkujaan ollut miesten kauluspaita. Nyt siitä tuli vähän pienempi 😂

Shortsit ompelin ompelukoneella, kauluspaidan ompelin käsin. Kesällä voi hihat kääriä rennosti!

Nukke on Minna Toivarin tekemä.

Tänä viikonloppuna työhuoneellani on avoimet ovet klo 12-16, tervetuloa!

torstai 7. toukokuuta 2026

Krokettia pelaamaan!


 En voi lakata ihailemasta näitä Minna Toivarin tekemiä nukkeja! Nämä ovat aina yhtä ihania! 

Keltaisella huvilalla on pian pihapelien aika. Joonalle ompelin shortsit ja t-paidan. Mielikuvissani pojalla on sinivalkoiset tennarit - niitä odotellessa nukke on paljain jaloin!

tiistai 5. toukokuuta 2026

Daalian uusi kesämekko


 Daalialla on uusi kesäinen kietaisumekko ja uudet nahkasandaalit. Ompelen nukkekodin nukkien vaatteet useimmiten käsin, mutta tämän mekon ompelin ompelukoneella. Kietaisumekko on kätevä pukea nuken päälle. Sandaalit ovat hyvin yksinkertaista mallia. Piirsin ohuelle pahville jalkapohjan muotoisen pohjakappaleen ja maalasin palan ruskeaksi. Nahasta leikkasin kapean suikaleen, jonka liimasin pahvikappaleen reunoihin. Koristeeksi liimasin pienen pronssinvärisen kynsikoristeen. 


lauantai 25. huhtikuuta 2026

Anni


 Minna Toivari nimeää tekemänsä nuket. Tämän nuken nimi olisi Emma. Minulla on kuitenkin jo tummahiuksinen Emma, joten päätin antaa tälle nukelle nimeksi Anni. 

Hihattoman kesämekon ompelin ohuesta puuvillakankaasta. Kesäsandaalit on tehty ohuesta nahkanauhasta, jota ohensin hieman. Soljet ovat kynsikoristeita. Teen vielä joskus Annille lyhythihaisen neuletakin, jotta käsivarsien huovutetut osat saa piiloon. Tässä kuvassa Anni seisoo keltaisen huvilan leikkimökin kuistilla. 

lauantai 11. huhtikuuta 2026

Linda


 Minna Toivarin tekemälle Linda -nukelle olen tehnyt vaatteet jo aiemmin, mutta kenkien tekeminen on jäänyt.

Linda sai nyt siis uudet, kesäiset avokkaat. Kengät on tehty puuvillakankaasta, jonka käsittelin ensin Fray Stay -rispaantumisenestoaineella. Kenkien pohjat ovat ohutta pahvia, jonka maalasin kankaan sävyyn sopivaksi. Koristeina on pienet soljet.

Neuletakin olen neulonut ohuesta puuvillalangasta. Hihaton kesämekko on ommeltu kahdesta kappaleesta, olkapäillä ja sivuissa on saumat. Hatun olen ostanut miniatyyrimarkkinoilta, mutta virkkasin siihen pienen kukan, jotta sain reunan käännettyä osittain ylös.

lauantai 21. helmikuuta 2026

Talvipuuhia


 Hei, minulla on uusi rattikelkka! Ja hattukin on koko ajan silmillä!

Minna Toivarin tekemä Joona -nukke sai siis uudet lapaset ja rattikelkan. Nukkekodin nuket ovat yksilöitä, joten kaavoitan vaatteet aina kullekin nukelle sopiviksi. 

Kenkiä olen nyt tehnyt useammat. Vieläkään en ole aivan tyytyväinen kenkämalleihin, mutta harjoittelemallahan tämän oppii. Joonan kengät on tehty ohuesta nahasta, pohjana on pahvia. Housut ompelin puuvillakankaasta. Olen joskus tehnyt tilkkutöitä, ja siitä ajasta minulla on jäljellä hyvä valikoima yksivärisiä puuvillakankaita. Takissa on helmassa ja hupun reunassa nyöri, nyöristopparit ovat minihamahelmiä. 

lauantai 7. helmikuuta 2026

Daalia


Mikä ihana aurinkoinen talvipäivä, vaikkakin kylmä. 

Pidän kovasti Minna Toivarin tekemistä nukeista, ja minulla onkin niitä jo aika monta. Tässä kuvassa on Daalia, jonka olen ostanut Lahden miniatyyrimarkkinoilta.

Villatakin neuloin liukuvärjätystä ohuesta villalangasta, resorina on helmineuletta. Housut on ommeltu ohuesta puuvillakankaasta. Baskerin neuloin Hanna Merosen "Pienenpieniä käsitöitä" -kirjan ohjeella. Baskeri olisi saanut olla vähän suurempi, mutta menettelee. Kaulahuivi on neulottu helmineuleena.

Daalian talvikengissä on sivussa soljet. Kengät tein ohuesta nahasta ja pahvista, solki on rihkamaketjun lenkki.

 

tiistai 14. lokakuuta 2025

Korikauppias

 

Tämä Päivi Variksen tekemä herra on korikauppias! Hän valmistautuu jo joulumarkkinoille. Villapaidan neuloin ilman ohjetta. Ensimmäisestä versiosta tuli liian pieni ja tämä toinen mahtuu nukelle juuri ja juuri. Olisi siis voinut olla hieman väljempi. Pipo on neulottu joustinneuleena. Reisitaskuhousut ompelin vanhasta puserokankaasta. Jossain vaiheessa, kun on sopiva hetki ja mielentila, ompelen kauppiaalle myös takin. Nyt hän joutuu pärjäämään villapaidassa. 


torstai 2. lokakuuta 2025

Haravointia


 Onneksi tein kottikärryt, sillä nyt niillä on käyttöä! Vihreän huvilan pariskunnalle tein takit askarteluhuovasta. Rouvalla on ehkä hieman liian hieno takki puutarhatöihin? Pipon ja kaulahuivin neuloin ohuesta villalangasta Vaahteranlehdet on tehty kuvioleikkurilla. Ennen leikkaamista maalasin kasan papereita ruskan sävyillä.

Nuket: Päivi Varis.

 

tiistai 30. syyskuuta 2025

Käsityöliikkeen ovella

 


Päivi Variksen tekemä rouva on menossa jugendtalossa sijaitsevaan käsityöliikkeeseen. Takin, hatun ja kaulahuivin olen tehnyt askarteluhuovasta.

Huopahattujen tekoa varten olen tehnyt hattumuotin Fimo-massasta. Muotin päällä märkää viskoosihuopaa pystyy muotoilemaan.



lauantai 27. syyskuuta 2025

Kaarle


 Minna Toivarin tekemä Kaarle -nukke sai syksyiset vaatteet. Villapaidan ja kaulahuivin neuloin ohuesta villalangasta. Housut on ommeltu puuvillakankaasta. Nauhakengät esittelinkin edellisessä kirjoituksessa. 

Asuukohan Kaarle jugendtalossa vai onko hän vain menossa kylään?


lauantai 13. syyskuuta 2025

Villapaita ja samettihousut


 Tämän Taru Astikaisen tekemän posliininuken olen ostanut jo vuosia sitten Forssan Vanhanajan lelumarkkinoilta. Vaatteet poika sai vasta nyt alkuvuodesta. Villapaita on neulottu ohuesta villalangasta. Housut on ommeltu vakosamettikankaasta, joka on juuri sopivan ohutta nukkekotimaailman ompeluksiin. Tämä ilmeikäs nukke on yksi suosikkinukeistani!

lauantai 2. elokuuta 2025

Veneilyä

 

Kuva: Kari Kasnio

Pienoismallit on meillä vähän sukuvika! Veljeni on rakentanut saksalaisen pienoismallivalmistaja Aeronautin Bella-nimisen purjeveneen. Vene vastaa mitoiltaan lähinnä mittakaavaa 1:10 eikä ole minkään oikean purjeveneen pienoismalli. Veneen rungon pituus on 810 mm, leveys 235 mm ja maston korkeus 1050 mm. Vene on radio-ohjattava ja sillä voi siis oikeasti purjehtia!

Kuva: Kari Kasnio

Tein veneeseen kipparin. Muokkasin valmisnukkea, huovutin sille uuden vartalon ja tein vaatteet veljeni toiveiden mukaisesti. Pipo ja villapaita on neulottu, farkut on ommeltu vanhasta paitakankaasta. Paukkuliivi on tehty kankaasta. 


Ensi kesäksi täytynee tehdä kipparille kesäpurjehdusvaatteet: lippalakki, aurinkolasit, t-paita ja shortsit. Ehkä kylmälaukku purjehdukselle mukaan?