lauantai 29. marraskuuta 2025

Kynttilöitä


 Tällä viikolla ilmestyneessä Nukkekotiyhdistyksen Nukkekoti -lehdessä oli Kouvolan nukkekotiharrastajien Liisan ja Maaritin kirjoittama ohje, kuinka valetaan nukkekotiin oikeita kynttilöitä. Viime vuoden joulukuussa teimme kynttilöitä kerhoillassa. Olin tehnyt valkoisia kynttilöitä jo aiemmin, kerhoiltaa varten sulatin punaisen, koristeellisen pöytäkynttilän loput pienessä säilyketölkissä. 

Nukkekotikokoiset kynttilät valmistetaan melko samalla tavalla kuin oikeatkin. Steariini sulatetaan vesihauteessa. Sydänlankana on kalastajalanka eli puuvillalanka. Kun steariini on sulanut, mutta ei liian kuumaa, kastetaan lanka steariiniin ja annetaan jäähtyä. Ja kastetaan uudelleen. Nukkekodin kynttilää varten puuvillalankaa kastellaan steariiniin viisi tai kuusi kertaa. Lopuksi kynttilä leikataan kuumennetulla askarteluveitsellä sopivan mittaiseksi.

Punainen steariini oli paksumpaa kuin valkoinen. Ehkä siksi, että pöytäkynttilän pinta oli kohokuvioitu ja steariinin joukossa oli ehkä lisäaineita. Punaisesta steariinista kynttilöitä oli helpompi valaa kuin valkoisista.

Joulutorin kynttiläkojussa on kruunukynttilöiden lisäksi myös pöytäkynttilöitä. Ne on tehty Fimo-massasta.



torstai 27. marraskuuta 2025

Joulukukkia

 


Jugendtalon alakerrassa sijaitsevassa kukkakaupassa on laitettu joulukukat parhaimmalle paikalle. 

Hyasintin kukat on leikattu kuvioleikkurilla silkkipaperista, pyöritelty pallotyökalulla kukkamaisiksi ja liimattu paperipäällysteiseen rautalankaan. Lehdet ovat maalarinteippiä ja rautalankaa. Pienten hyasinttien ruukut on tehty paperista ja ääriviivatarroista. Rautalankakulhon olen ostanut nukkekotimarkkinoilta toiselta harrastajalta. 

Joulutähtiin löytyy ohje Maria Malmstörmin Nukkekoti Väinölän joulu -kirjasta. Joulutähtien materiaaleina ovat rautalanka, maalarinteippi, akryylimaalit ja kukkateippi. Joulutähtien ruukut on tehty paperista ja päälle on kierretty paperinarua. Valkoisessa ruukussa on punavalkoista koristenauhaa, ruskeassa on pätkä sisalnauhaa.



tiistai 25. marraskuuta 2025

Kirjoituspöytä vai kylpyhuoneen kaluste?


 Viime viikolla Kouvolan nukkekotiharrastajien kerhoillassa aiheena oli kirjoituspöytä. Sari oli tehnyt meille ohjeet ja kaavat. Pöydän jalkoina on käytetty valmiita sorvattuja puutikkuja. Muutoin pöytä on tehty konepahvista. En erityisemmin pidä laatikoiden tekemisestä, mutta tähän pöytään sellaiset tein. 

Minulla ei nukkekodeissa ole tällä hetkellä tarvetta tällaiselle kirjoituspöydälle. Laitoinkin pöydän pintaan kaakelipaperia ja valmiin altaan. Luulen, että tästä tulee jugendtalon kylpyhuoneeseen allaspöytä. 

lauantai 22. marraskuuta 2025

Joulumarkkinoilla korikauppiaan kojulla


 Monella paikkakunnalla vietetään tänään joulukadun tai -torin avajaisia. Minun nukkekotimaailmassani joulukausi aloitettiin jo viime viikonloppuna. Pienen nukkekotimaailman joulumarkkinoilla korikauppias on saanut kojunsa valmiiksi. Tavaraa on niin paljon, että osa on kojun ulkopuolella. Torikauppias on Päivi Variksen tekemä. Korit olen punonut paperisuikaleista ja paperinarusta. Korit olen esitellyt blogissa jo aikaisemmin. 



torstai 20. marraskuuta 2025

Kynttilälyhtyjä

 


Nämä kuparilyhdyt ovat nukkekotimaailmaan aika kookkaita, korkeus on noin neljä senttiä. Muutama vuosi sitten löysin kirpputorilta pienen pussillisen kuparisia metalliosia - pussissa oli teksti "militariaa". Olen yrittänyt selvittää, mitä nämä tammenlehti/tammenterhomerkit ovat. En ole vielä saanut selville. 

Nyt niistä on kuitenkin tullut nukkekotilyhdyn osia. Lyhdyn kulmat ja pohja ovat ohutta kuparilevyä, lasit ovat ohutta pleksiä. Lyhdyn sisällä on pieni rengasniitti kynttilää varten.

tiistai 18. marraskuuta 2025

Jouluisia purkkeja

 


Sinisen talon kahvilassa on ollut tyhjä hyllykkö. En enää muista, mitä alun perin ajattelin laittavani hyllyyn. Nyt viikonloppuna tein sarjatyönä paperista ja pahvista jouluisia purkkeja, joissa on avattavat kannet. Mitähän näissä on? Ehkä joulukahvia? Vai olisivatko ne piparipurkkeja?

lauantai 15. marraskuuta 2025

Tervetuloa tutustumaan nukkekotiharrastukseen!

 

Sinisen talon mummolassa leivotaan joulupipareita. Odotetaankohan mummolaan vieraita? Joulupiparit ja taikina ovat Fimo-massaa, piparimuotit on tehty tuikkukynttilän reunuksesta. Nämä nuket ovat Taru Astikaisen tekemiä, vaatteet olen nukeille tehnyt itse.

Tervetuloa tutustumaan nukkekoteihin työhuoneelleni! Nukkekodeissani on nyt talvi ja nuket valmistautuvat joulun viettoon. Nukkekotimaailman joulutorilla nukkekotiväki voi nauttia joulutunnelmasta. Omien nukkekotieni lisäksi esillä on Kouvolan nukkekotiharrastajien pienoismaailmoja; Satuaija Arokannon metsämökki ja joululyhty, Susanna Pyhälän Elämää Keski-Euroopan vuoristokylässä sekä Marja Kuisman ja Maarit Tapolan joulukärryt. Maaritin nuket viettävät kaunista talvipäivää joulutorilla.

Työhuoneellani on avoimet ovet 15.-30.11. ja 13.-21.12. lauantaisin ja sunnuntaisin Taideruukin avoinnaoloaikojen mukaisesti klo 12-16.  

Työhuoneeni osoite on: Taideruukki, Kyminväylä 2, 2. krs, Kuusankoski.

Tervetuloa!