lauantai 29. elokuuta 2026

Pallogrilli


Kerhomme syyskausi käynnistyi torstaina. Aiheena meillä oli kesäkeittiö. Minä tein pallogrillin. Päätin myös ottaa vaihekuvia.

Valmistelin grilliä jo kotona kerhoa edeltävänä iltana. Grilli on tehty kahdesta deodoranttipurkin korkista. Sahasin toisesta korkista pois 22 mm ja toisesta 21 mm.

 

Reunat hioin viilalla:


Reunoihin liimasin 4 mm paperisuikaleen. Puristimina käytin pieniä pyykkipoikia.


Liimauksen jälkeen poistin alemmasta kuvusta reunuksen, sillä kuvut istuivat paremmin, kun vain ylemmässä kuvussa oli reunus.


Maalasin osat kiiltävällä akryylimaalilla.


Tähän asti pääsin kotona, loput jäi tehtäväksi kerhoillan aikana. Ja sitten kävi kuten tavallista, välivaihekuvien ottaminen jäi 😀 Seuraavan kuvan otin, kun grilli oli valmis!

Metalliosat on tehty tuikkukynttilän reunuksesta. Kädensijojen kahvat on askartelumassaa. Jalat on tehty grillitikusta, jonka maalasin ensin mustaksi ja käsittelin sitten hopeansävyisellä Inka-vahalla. Pyörät on peräisin kirpputorilta ostetusta pikkuautosta. Grillin sisällä on rautalangasta tehty ritilä.

Nyt keltaisessa huvilassa päästään grillaamaan!







 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti